Vieraskynä: Betonia vai färnissaa

Uusien rakennusten suunnittelu ja toteutus on mielenkiintoinen laji. Jokainen rakennus on jonkun mielestä hieno ja jonkun toisen mielestä kelvoton ja ruma. Yksikään rakennus ei kai ole koskaan miellyttänyt kaikkien silmää.

Kaupungin ilmettä suunniteltaessa on otettava huomioon yksittäisten rakennusten ulkonäön ja toimivuuden lisäksi koko kortteli ja paljon laajempikin alue. Kaavoitus lietsoo esiin vähintäänkin yhtä paljon tunteita kuin yksittäinen rakennus.

Siinä mielessä kaavoitus on äärimmäisen epäkiitollista puuhaa, että sitä ei huomata silloin, kun se on onnistunutta. Tyytymättömyydeltä ei kai voida välttyä. Aina jonkun mielestä kaavoitus on toteutettu huonosti.

Julkisia hankkeita suunniteltaessa ja toteutettaessa ovat selkeästi näkyvillä molemmat edellä mainitut tyytymättömyyden kohteet: rakentaminen ja kaavoitus. Hankkeet ovat kompromisseja arkkitehtorisen osaamisen, teknisen suunnittelun, taloudellisten realiteettien, toiminnallisuuden ja sen hankalimman, eli yleisen mielipiteen välillä.

Hankkeiden on oltava itsenäisinä rakennuksina fiksuja ja niiden on istuttava sujuvasti kaupungin rakenteeseen.
Ammattisuunnittelijat haluavat vakuutella meille, että aina näiden vaatimusten ei tarvitse olla toisiaan poissulkevia. Ajoittain haluaisin sen jopa uskoa.

Järkevän rakentamisen tiellä on usein sama ilmiö, joka tuntuu piinaavan koko ihmiskuntaa. Jokaisen sukupolven on mielestään keksittävä pyörä uudestaan ja kyseenalaistettava edellisen polven ymmärrys ja tietotaito.

Rynniessämme kohti modernia rakentamista olemme unohtaneet paljon rakentamisen kollektiivista viisautta ja kokemusta.

Esimerkiksi energiatehokkuutta kohti pyrkiessämme olemme sotkeutuneet kosteuden hallinnan haasteisiin.

Samankaltaisia esimerkkejä on useita.

Liian usein rakentaessa kompastumme kaikkivoipaisuusharhaan ja huomaamattamme riimittelemme itsemme pussiin. Jälkien siivous ja korjaaminen tulee tunnetusti kalliiksi.

Ihanteellisinta kai olisi osata yhdistellä tämän päivän aitoa osaamista perinteiseen viisauteen ja hiljaiseen tietoon. Uretaanilla vuorattu, sähköstä täysin riippuvainen betoninen muovilaatikko on tuskin se todennäköisin vuosisatoja kestävä klassikko.

Painovoimaisella ilmanvaihdolla toimiva, pellavariveellä ja färnissalla ryyditetty hirsitalo puolestaan ei ehkä ole se edullisin ja energiatehokkain ratkaisu ainakaan uimahalliksi.

Jokainen huolellakin rakennettu rakennus, jota suunniteltaessa on taidolla yhdistelty vanhaa ja uutta ymmärtämystä, tulee olemaan jonkun mielestä surkea kyhäelmä.

Aina jonkun mielestä uudisrakennus on ruma, liian pieni, liian kallis, toimimaton, väärällä paikalla ja vaikka mitä.
Toivon jokaiselle suunnittelijalle ja rakentajalle viisautta ja korkeaa työmoraalia sekä meille rakennusten käyttäjille malttia ja kohtuullisuutta vaatimuksissamme.

Haluamme tietysti parasta ja jokainen meistä tietää mielestään itse parhaiten, mikä se paras on.