Vaihtoehtoa ei ollut. Liisa-Maija ja Juha Mäki-Tanilalle oli alusta asti selvää, että heidän hääjuhlaansa vietetään viikinkitunnelmissa.
– En olisi voinut kuvitellakaan prinsessahäitä. Kumpikaan meistä ei kuulu kirkkoon, minkä lisäksi olen itse aina karsastanut kermakakkuhääpukuja ja muuta häärekvisiitta, kertoo tuore aviovaimo Liisa-Maija.
Viikinkipuitteet elokuiselle hääjuhlalle pariskunnalla oli omasta takaa, sillä he ovat pitäneet viime kesästä lähtien Pyhärannan Kukolassa Viikinkikylä Cucculaa.
– Oikeastaan ne olivat muinaishäät, johon otettiin ideoita pakanallisista seremonioista, Juha jatkaa.
Virallinen vihkiminen aviopuolisoksi tapahtui kuitenkin muutamia päiviä aikaisemmin Rauman maistraatissa lähimpien perheenjäsenten läsnäollessa.
Hääjuhlan kutsussa toivottiin vieraiden pukeutuvan viikinkiteemaisesti, joskaan muinaisasu ei ollut esteenä juhliin saapumiselle.
– Aika moni toivetta noudattikin. Jotkut olivat valmistaneet asunsa itse, jotkut taas vuokranneet sellaiset keskiaikayhdistykseltä.
Liisa-Maija kertoo ommelleensa äitinsä avustuksella juhlavan hääpuvun itselleen.
– Mallia otin muinaispuvusta. En halunnut mennä naimisiin samassa asussa, joka minulla on yleensä päälläni täällä Cucculan tilaisuuksissa.
Juha toteaa, että viikinkien viettämistä hääjuhlista ei ole juurikaan historiallista tietoa.
Hääjuhlan kulku muodostuikin täysin parin oman näkemyksen kautta, muinaisia seremonioita mukaellen.
Juhla alkoi siten, että viikinkikylään tuli morsianta saatteleva kulkue, joka muodostui morsiamen vanhemmista sekä hänen polttariporukastaan.
Kulkue pysähtyi Cucculan päätalon eteen, jossa tuleva anoppi noin 70-henkisen hääväen edessä tarjosi sulhaselle ”siveää impeä”.
– Mietin asiaa siinä jonkun tovin, ennen kuin tein kaupat, Juha nauraa makeasti ja jatkaa, että pakanaseremonioissa naiselta ei kysytty, haluaako hän puolison itselleen vai ei. Päätös oli aina miehen.
Liisa-Maija vakuuttaa, että tällainen lievästi anti-feministinen tyyli ei häntä erityisemmin häirinnyt.
– Kyseessähän oli vain näytösluonteinen juttu. Maistraatissa suostumusta sentään kysyttiin meiltä molemmilta - ja se riitti minulle!
Vihkisormusten asemesta pari liitettiin toisiinsa sepän kahleilla.
Entisaikana seppä löi kahleen kisällinsä käteen merkiksi siitä, että tämä on jo oppinut tarpeeksi.
– Paikalle pyydettiin laukaalainen Seppä Rautakärpänen ja alasin. Hän niittasi nämä ranteisiimme, kertoo Juha ja näyttää vasemmassa kädessään olevaa riimukirjoituksella varustettua messinkistä rannerengasta.
Kahleet oli valmistanut vehmaalainen Seppä Noitavasara.
Sitä, mitä renkaisiin naputeltu riimukirjoitus merkitsee, ei tuore aviopari halua muille kertoa.
– Kahleiden niittaamisen jälkeen seppä totesi, että ”minkä seppä lyö kiinni, sitä ei ihminen irrota”, Juha kertoo.
Liisa-Maija vielä huomauttaa, että lopuksi seremoniamestarina toiminut parin ystävä, ”tietäjä”, julisti heidät Odinin ja Freijan nimeen aviopuolisoiksi.
Näytösluonteisen vihkimisseremonian jälkeen juhla jatkui perinteisesti puheilla ja morsiamenryöstöllä.
Musiikkia esitti lauluyhtye Myytti, sillä morsian itse kuuluu lauluryhmään. Myös Liisa-Maijan Hilja-sisko esiintyi illan aikana.
Viikinkimaustetta juhlaan toivat kirveenheitto sekä jousiammunta. Seppä Rautakärpänen taas opetti juhlavieraita takomaan.
Juhlaruokana oli kokonainen palvattu sika, savukalaa, juurespaistosta sekä salaatteja.
Osa vieraista nautti savusaunan löylyistä ja paljuilusta. Illan hämärtyessä viikinkikylään saapui traktorin kyydillä joukko kuokkavieraita.
– Eivät he varsinaisesti tulleet kuokkimaan, sillä olimme kyllä heidät ihan kutsuneet. Eivät vain kehdanneet aikaisemin tulla paikalle, Liisa-Maija nauraa.
Cucculan isäntäparin hääjuhla oli ensimmäinen laatuaan viikinkikylässä.
– Näyttää tämä toimivan häidenkin pitopaikkana, tosin mitään mahtihäitä ei täällä voi pitää, sillä olemme kuitenkin hiukan sään armoilla.
Juha Mäki-Tanila laskeskelee, että sateen sattuessa katettuihin tiloihin mahtuu noin viitisenkymmentä vierasta, minkä lisäksi alueelle voidaan pystyttää väliaikaisia katoksia.
– Moni vieraista on jälkikäteen kiitellyt, että kemuissa oli hauskaa ja rentoa. Myös meillä itsellämme oli mukavaa, kuittaa Liisa-Maija.
Odin ja Freija
Odin oli muinainen germaanien jumala, jota palvottiin muiden muassa Skandinaviassa. Odin oli ”Jumalten kuningas”, ylimystön, sodan, viisauden ja kuoleman jumala.
Freija, muinaisnorjan ”rouva”, on skandinaavisessa mytologiassa kauneuden, rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatar, joka on jumalista kaikkein kaunein.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.