Vuoden raumalaisen ikimuistoinen jouluaatto: pari tuntia vähissä vaatteissa yksin pakkasessa

"Ihan uskomaton fiilis. Luulin, että joku raumalainen varmaankin voittaa", sanoi Kaija Koskinen, paljaskonttinen lappilainen. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Varmaan jotkut äänestäjät toivovat Vuoden raumalainen -kisan voiton saavan Kaija Koskisen vielä muuttamaan mielensä ja pyörtämään viime suvena ilmoittamansa päätöksen.

Raumalaisen haastattelussa viime kesänä Koskinen kertoi, että tämä talvikausi jää hänen viimeisekseen.

– Se päätös pitää edelleen. Tämä kevätkausi vielä ja sitten se on siinä, sanoo Koskinen päättäväisesti.

Aika aikaansa kutakin.

– Toukokuulle olen varannut matkan Kreikkaan. Sen jälkeen aion viettää enemmän aikaa lastenlasten kanssa ja omassa rannassa Narvilla, hän kertoo.

Viime vuosina oma mökkeily on jäänyt vähälle.

– Kun rantasaunalta lähtee illalla ennen yhtätoista, menee mieluummin jo kotiin nukkumaan kuin mökille, hän kuittaa.

Yli 400 ihmistä kävi Lapin rantasaunalla jouluna. Suurin ryntäys oli ikimuistoisena jouluaattona. Aamupäivän mittaan saunomassa piipahti yli 150 ihmistä.

Kaijalla oli mukana maitopurkkeja siltä varalta, että puuroa jäisi yli. Ei jäänyt. Puuro loppui jo varhain.

– Joulutorttuja sentään riitti loppuun saakka. Taisi kuusi jäädä myymättä, hän kertoo naurahtaen.

Nyt jo naurattaa, mutta ikimuistoisena jouluaattona ei sitten ollenkaan.

Kaijalle näet kävi niin köpelösti, että saunojien lähdettyä hän jäi yksin ulos pakkaseen. Ovi kolahti kiinni, avaimet ja puhelin olivat sisällä.

Kaija oli vähissä vaatteissa, koska oli juuri saanut saunan pestyä.

– Yhden pyyhkeen löysin ja kietaisin sen paidan päälle. Jalassa oli aamutossut ja kastumaan päässeet villasukat. Onneksi löysin yhden palavan kynttilän. Sillä sain sytytettyä tulen ulkotakkaan, kertaa Kaija.

Paha paikka, etten sanoisi.

Koskinen uskoi, että kotona aletaan häntä kaivata. Kahteen tuntiin ei kaivattu.

Sen vuoksi jouluaatto oli kuulemma "aika hiljainen".

– Olivat ne pitkiä minuutteja värjötellä kylmissään. Onneksi aamun kova pakkanen oli lauhtunut.

Hän oli aamusella kotoa lähtiessään sanonut tulevansa taksilla, jos ei hakemaan päästä.

Viimein kyyti saapui, eikä mitään pahempaa sattunut.

No, riittääpä siitäkin taas puheenaihetta Narvin rannassa.

Sinne saunalle Vuoden raumalaisen kunniakirjakin tulee nähtäville.

– Tervetuloa perjantaina saunaan ja avantoon, toivottaa Koskinen.