Vuoret vetävät puoleensa kuin magneetti: "Mitä enemmän kiipeilee, sitä vaarallisempiin paikkoihin uskaltaa"

Raumalainen Nikolai Suova tuntee olonsa kotoisaksi Alppien rinteillä.

– Tänne voisin jäädä, tuumii raumalainen Nikolai Suova aina Alppien lumihuippuiset vuoret nähdessään. Saksalaiseen kulttuuriin kasvaneena hän tuntee olonsa kotoisaksi Keski-Euroopan vuoristomaisemissa.

Hän onkin koko ikänsä reissannut ahkerasti ”sillä suunnalla”, mikä on hänelle helppoa, sillä hän puhuu saksaa täysin sujuvasti.

– Saksa on kotikieleni, sillä isäpuoleni oli saksalainen, hän selvittää.

Vuoristovaellusta Nikolai kokeili ensimmäistä kertaa viitisen vuotta sitten ollessaan perheensä kanssa lomailemassa Italiassa Garda-järven maisemissa.

– Katselin ympäröiviä vuoria ja mietin, että mitenkähän tuonne pääsisi?

Otettuaan asiasta selvää hän lähti tuolloin vielä teini-ikäisen Mikael-poikansa kanssa testaamaan Via ferrataa, ”raudoitettua tietä”, joka on kaapelein ja terästikkain avustettu vaellusreitti.

– Siellä on varmistusvaijereita, joihin kiinnitytään valjailla. Siten pääsee varsin ilmaviinkin paikkoihin, hän naurahtaa ja kertoo pelänneensä melkoisesti ensimmäisellä kerralla.

Siitä lähtien Nikolai on käynyt vuosittain vuoristovaeltamassa lähinnä Itävallan Tirolissa käyttäen Innsbruckia tukikohtanaan.

– Suomalainen ystäväni asuu Innsbruckin lähellä Weerbergissä. Sieltä on helppo mennä Italian ja Saksan puolelle.

Mies myöntää, että mitä enemmän hän käy vaeltamassa ja kiipeilemässä, sitä vaarallisempiin paikkoihin hän uskaltaa mennä.

Toistaiseksi korkeimmat vuoret, joille Nikolai on noussut, ovat olleet 2 500–3 500 metrin korkuisia.

– Riskit täytyy tunnistaa. Vaaratilanteita aiheuttavat esimerkiksi kivivyöryt. Vuorella voi myös kompastua ja pudota, voi saada sairauskohtauksen tai voimat saattavat muuten loppua. Mikäli vuorikiipeily vaatii erikoisvarusteita, niin silloin pitää hankkia erillinen kiipeilyvakuutus mahdollisten tapaturma- ja pelastustilanteiden varalta, Nikolai tietää.

Kertaakaan Nikolai ei ole kohdannut vaaratilanteita, sillä hän ei mene paikkoihin, jotka ylittävät hänen taitonsa.

”Helpoimmille” vuorille vaeltaa Nikolain mukaan mennen tullen 6–7 tunnissa, mutta vaativammille vuorille nousu voi kestää paljon pidempään.

– Hochfeilerille nousu ja sieltä alastulo kesti kaikkiaan noin 11 tuntia, hän muistelee.

Yleensä Nikolai lähtee matkaan yksin, mutta viimeksi kesäkuussa Mikael oli isänsä kaverina vuoristovaelluksella. Nikolai suosii yleensä merkittyjä reittejä, joita ylläpitävät paikalliset alppiyhdistykset.

Vuoristovaellus on Keski-Euroopassa hyvin suosittu urheilulaji, jota harrastetaan perhepiirissäkin.

Kokemattomille ensikertalaisille Nikolai Suova suosittelee helppokulkuisia vuoria, joita löytyy esimerkiksi Innsbruckin lähistöltä.

Noin 2 000 metrin korkuisille vuorille voi lähteä itsenäisestikin tarpomaan. Sitä vastoin vaativammille vuorille nousuun hän kehottaa buukkaamaan vuorivaellusoppaan.

Alppivaeltajan varusteisiin kuuluvat tukevat kovapohjaiset vaelluskengät ja vedenpitävä kuorivaate, sillä säätila vaihtelee vuorilla nopeasti.

– Sitten pitää olla mukana energiapatukoita ja juotavaa, koska vaelluksella hikoilee melkoisesti. Vaellusvaljaita tarvitaan, jos lähdetään vaikka Via ferratalle, Nikolai luettelee.

Paras aika vuorivaellukselle on elo–syyskuussa, jolloin sää on yleensä hyvä.

– Kesäkuussa osalla vuorista saattaa olla vielä lunta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut