Ydinportin uusi yrittäjä suunnittelee paikkaan karaokebaariakin

Lounaskahvilassa toinen puoli on kahvilatilaa, toinen puoli toimii ruokasalina, jonka kulmauksessa on pieni baaritiski.

Turkin Alanyassa 16 vuotta ravintolaa pitänyt Ahmet Arslan on toiminut Eurajoen Ydinportin yrittäjänä viime joulukuusta lähtien.

Kasitien ja Olkiluodontien risteyksessä sijaitseva lounaskahvila avautuu jo aamuvarhaisella, puoli kuuden aikaan palvelemaan erityisesti ydinvoimalan alueelle suuntaavia työntekijöitä sekä rekkamiehiä.

– Tupakkaa, sämpylää ja kahvia menee heti aamulla, jolloin kiirettä pitelee noin kello seitsemään asti. Sitten on hieman rauhallisempaa, kunnes taas noin puoli 11:n aikaan meille alkaa tulla lounasasiakkaita, kertoo paikan keittiössä ja tiskin takana häärivä Tuire Perävainio.

Ydinportissa tarjotaan lounasta arkisin kello 10.30–14.30, ja paikka on avoinna myös viikonloppuisin sekä juhlapyhinä.

Arkisin kahvila sulkeutuu kello 20, viikonloppuisin muutama tunti myöhempään.

Ydinportin arkilounas on tuttua kotiruokaa. Viime viikolla tarjolla oli esimerkiksi makaronilaatikkoa, lihapullia, uunimakkaraa ja lasagnea.

Äitienpäiväksi Ydinportti kattaa lounaan kolmelle eri noutopöydälle ja lupaa vielä äideille ilmaisen arkilounaan kaupan päälle.

Lounaskahvilassa toinen puoli on kahvilatilaa, toinen puoli toimii ruokasalina, jonka kulmauksessa on pieni baaritiski.

– Minun piti aloittaa täällä baaritoimintaakin, sillä meillä on alkoholioikeudet. Kuvioihin tuli kuitenkin muutos koronan takia. Nyt olen uudelleen suunnittelemassa karaokebaaria, yrittäjä Ahmet Arslan kertoo.

Ydinportin pihalla on myös henkilöautojen ja raskaan kaluston polttoainejakelupisteet sekä runsaasti tilaa suurillekin ajoneuvoyhdistelmille.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut