Yhteisvastuukeräyksen tuotoilla apua vähävaraisille ikäihmisille

Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia vanhuksia Suomessa ja maailmalla.

Yksi Suomen suurimmista vuosittain järjestettävistä kansalaiskeräyksistä, Yhteisvastuukeräys, alkaa sunnuntaina 7. helmikuuta.

Keräyksen kohteena ovat tänä vuonna taloudellisissa vaikeuksissa elävät ikäihmiset Suomessa ja maailmalla. Monet vanhukset elävät taloudellisessa ja sosiaalisessa ahdingossa, jota koronaepidemia on vielä korostanut.

Suurin yksittäinen seurakuntien ruoka-avun asiakasryhmä on vähävaraiset vanhukset.

Raumalla Yhteisvastuukeräys alkaa Pyhän Ristin kirkossa järjestettävällä jumalanpalveluksella sunnuntaina 7. helmikuuta kello 10.

Jumalanpalvelukseen voi osallistua livelähetyksen kautta Rauman seurakunnan YouTube-kanavalla. Jumalanpalveluksen yhteydessä kerätään Yhteisvastuukeräykselle.

Niin ikään sunnuntaina 7.2. Lapin Seurakuntakodilla järjestetään kaksi Yhteisvastuukeräyksen talvitapahtumaa, joiden tuotto tilitetään keräykseen.

Tapahtumat alkavat kello 10 ja kello 12 ja molempiin voi osallistua 20 henkilöä ennakkoilmoittautumisen perusteella.

Talvitapahtumista löytyy tietoa seurakunnan verkkosivuilta.

Talvitapahtumia järjestetään myös Meriristissä 14. helmikuuta ja Unajassa 7. maaliskuuta.

Yhteisvastuukeräyksen perinteistä lipaskeräystä ei voida tänä keväänä järjestää, vaan se järjestetään myöhemmin tänä vuonna, jos koronatilanne sen sallii.

Keräyskeen voikin osallistua nyt esimerkiksi lahjoittamalla MobilePayn kautta tai lahjoittamalla nettilahjoitussivun kautta.

Paikallisia Yhteisvastuukeräyksen keräystuotteita ovat tänä vuonna Raumarin suunnittelemat korut, joita voi ostaa Yhteisvastuutapahtumista sekä Rauman seurakunnan diakoniatoimistolta.

Myynnissä on myös seurakunnan diakoniatyön tekemiä pitsikorviksia, sekä muita Yhteisvastuu-tuotteita, kuten heijastinvaljaat ja kumiankka.

Kunkin seurakunnan keräystuotosta 20 prosenttia jää käytettäväksi ikäihmisten ahdingon helpottamiseen oman seurakunnan alueella.Lahjoita Yhteisvastuukeräykseen: Rauman seurakunnan MobilePay-numeroon 62485 tai lahjoitussivulle osoitteessa: yhteisvastuu.fi/rauma.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut