Ylivoimainen ykkönen – Emmiina kokkaa MM-tittelistä Taiwanissa

Emmiina Lehtonen ei haaveillut kokin urasta. Sellainen hänestä on kuitenkin tulossa ja menestystä on riittänyt.

| Päivitetty

Kolmen Michelin-tähden ravintola Maaemo Oslossa, yhden Michelin-tähden ravintola Chef & Sommelier Helsingissä sekä muun muassa vuoden ravintolaksi valittu C Tampereella.

Ja kun listan alkuun lisätään vielä raumalaisravintola Goto silloin, kun Teemu Laurell luotsasi sitä, ollaankin mainittu kaikki ne huippupaikat, joissa nyt 24-vuotias, Pyhärannasta kotoisin oleva Emmiina Lehtonen on ehtinyt työskennellä.

Oppi on mennyt perille, sillä viime viikonloppuna Emmiina valittiin vuoden nuoreksi kokiksi Oulussa Chaîne des Rôtisseurs Finlande -järjestön kilpailussa. Voitto tuli ylivoimaisella 9 pisteen erolla.

Nuoren kokin mieltä lämmittävät vieläkin makutuomarin sanat: kokonaisuus on tosi hyvä, erottaudut joukosta.

Peruskoulutuksen Emmiina sai Rauman merikoulussa, mistä hän valmistui ravintolakokiksi vuonna 2012. Hän muistaa ”tosi innostavina” opettajina muiden muassa Jukka Mäkisen ja Tanja Roinilan.

Seuraavana vuonna hän pääsi lisäoppiin Raumalla, kun Laurell kumppaneineen avasi ravintola Goton.

– Siellä opin kaiken alusta asti, uusia tekniikoita ja valmistustapoja. Teemu oli kärsivällinen ja jaksoi opettaa, samoin kuin keittiömestari Juho Jokela.

Ajatus kokin ammatista syntyi vasta yhteishaun aikoihin, kun oli tehtävä jokin valinta. Suvussakaan ei alan ammattilaisia ole kuin pikkuserkku Ilkka Isotalo, ravintola C:n omistaja.

– Sukulaisuus selvisi minulle tosin vasta myöhemmin, Emmiina hymyilee.

Ala kuitenkin alkoi kiinnostaa. Rauman merikoulusta tie johti Tampereen ammattikorkeakouluun, josta Emmiina valmistuu restonomiksi vuoden kuluttua.

Vuoden nuori kokki saisi töitä jo nyt. Tavoitteena on kuitenkin saattaa opinnot kunnialla päätökseen.

– Haluan oppia kaikkea alaan liittyvää. Opiskelut ovat myös avanneet mahdollisuuksia päästä upeisiin harjoittelupaikkoihin, hän perustelee.

Työkokemusta huippuluokan ravintoloista Emmiina Lehtonen pitää korvaamattoman arvokkaana. Esimerkiksi Maaemossa Oslossa hän oppi vieraanvaraisuudesta ja asiakaspalvelusta.

– Asiakaspalvelu on kaikki kaikessa, kun asiakkaita on vain 25 ja he kaikki nauttivat saman menun neljän tunnin aikana.

Chef & Sommelier -ravintolaa ei enää ole, mutta Emmiinan harjoitteluaikana keittiötä luotsasi Sasu Laukkonen. Tuolloin kokitkin osallistuivat salityöskentelyyn.

– Se opetti paljon, sillä olen aina ollut sellainen jännittäjätyyppi. Nyt olen oppinut paineensietokykyä.

Viikonvaihteen kilpailua varten Emmiina ehti harjoitella ennakkoon paljastetuilla raaka-aineilla menunsa kahdesti läpi.

Kannustajana oli hänet kilpailuun houkutellut opettaja Arja Luiro Tampereen ammattikorkeakoulun Catering-studiosta. Mutta eihän kilpailu olisi mitään ilman yllätystä. Pääruoan raaka-aineena ollut broileri oli taikinoitava.

– Kiire oli aikamoinen. Aikaa oli vain kolme tuntia ja piti valmistaa kolme ruokalajia neljälle.

Syyskuussa Emmiina matkustaa Taiwaniin nuorten kokkien MM-kilpailuun. Matkaan hän lähtee innostunein mielin ja luottaa siihen, että skandinaaviset maut vetoavat myös tuomareihin, vaikka raaka-aineet ovatkin aasialaisia. Yhteistä näillä eri keittiöillä ovat kuitenkin puhtaat ja selkeät maut.

– Skandinaavisuus on Aasiassa sitä paitsi nyt muotia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut