Venäjän presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluva oligarkki Boris Rotenberg vaatii yhteensä 70 000 euron hyvitystä neljältä pankilta. Yhdysvaltojen pakotelistalle vuonna 2014 joutunut Rotenberg vaatii myös, että oikeus velvoittaa Handelsbankenin, Nordean, OP Yrityspankin sekä Danske Bankin Suomen-sivuliikkeen välittämään hänen rahaliikennettään.
Rotenberg sanoo käräjäoikeuteen toimittamassaan kanteessa, että pankit ovat kieltäytyneet välittämästä tai vastaanottamasta hänen tekemiään maksuja. Hän kertoo, että ei ole tämän takia voinut maksaa laskujaan esimerkiksi verottajalle, Trafille ja perintätoimistoille.
Boris Rotenberg on Venäjän ja Suomen kansalainen. Hän perustelee vaatimustaan muun muassa sillä, että hänellä on oikeus tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti muihin EU-kansalaisiin nähden.