Isis räjäytti 2 000 vuotta vanhan temppelin Palmyrassa

Palmyra on tai ainakin oli kulttuurihistoriallisesti mittaamattoman arvokas kokonaisuus.
Palmyra on tai ainakin oli kulttuurihistoriallisesti mittaamattoman arvokas kokonaisuus. Kuva: Christophe Charon

Äärijärjestö Isisin tuhoama rakennus oli yksi Palmyran parhaiten säilyneistä roomalaisajan temppeleistä.

– Menetys oli suuri. Rakennuksen kaikki seinät ja korinttilaispylväät olivat pystyssä, ja temppeli oli sisältä hienosti koristeltu, sanoo Lähi-idän arkeologian dosentti Sanna Aro-Valjus Helsingin yliopistosta.

Hän katsoo, että Isis haki teollaan huomiota ja onnistui siinä täydellisesti.

Satoja patsaita saatiin turvaan

Aro-Valjuksen mukaan Isis sijoitti räjähteet temppeliin jo toukokuussa. Viranomaiset ehtivät siirtää satoja antiikkisia patsaita turvaan ennen kaupungin valtaamista.

Aro-Valjus arvioi, että temppelin tuhonneet räjähteet ovat olleet hyvin voimakkaita. Muuten niillä ei olisi pystytty tuhoamaan roomalaisella insinööritaidolla valmistettua kivitemppeliä, joka oli säilynyt 2000 vuotta.

– Keväällä huhuttiin, että Isis olisi tuhonnut irakilaisen Hatran rauniokaupungin puskutraktoreilla. Näihin puheisiin kannattaa suhtautua varauksellisesti, koska puskutraktoreilla tällaisia rakennuksia ei saa hävitettyä vaan täytyy käyttää räjähteitä.

Palmyrassa on muitakin temppeleitä kuin Baalshaminia paljon suurempi Baalin temppeli. Aro-Valjus korostaa, että koosta riippumatta jokainen temppeli ja rakenne Palmyrassa on arvokas.

”Temppelin tuhoaminen oli sotarikos”

Aro-Valjus ei ollut tuoreeltaan nähnyt kuvia Palmyrasta, mutta piti tietoja tuhotyöstä luotettavina. Tarkkaa tietoa temppelin räjäyttämisen ajankohdasta ei ole.

Temppelin sisäalue tuhoutui ja sitä ympäröivät pylväät romahtivat, kertoi Syyrian museoviraston johtaja Maamoun Abdulkarim uutistoimisto AFP:lle.

Unescon johtaja Irina Bokova kutsui maanantaina Isisin tekoa sotarikokseksi. Palmyran rauniot ovat Unescon maailmanperintökohde.

Isis on tuhonnut Palmyrassa jo aiemmin esimerkiksi muinaista kuvanveistotaidetta. Nyt kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Isis turmeli Rooman-aikaisia rakennuksia.

Tieto temppelin räjäytyksestä tuli vain päiviä sen jälkeen, kun Isis oli mestannut tunnetun 82-vuotiaan arkeologin Khaled al-Asaadin.

– Kollegan murha oli ilmeisesti ensimmäinen osoitus siitä, että Isis jälleen aktivoituu Palmyrassa, dosentti Aro-Valjus sanoo.

”Menetys oli suuri. Rakennuksen kaikki seinät ja korinttilaispylväät olivat pystyssä, ja temppeli oli sisältä hienosti koristeltu.”

Lähi-idän arkeologian dosentti Sanna Aro-Valjus