Suomalaisasiantuntija USA:n vaalituloksen vaikutuksista: Muurihankkeet voi nyt unohtaa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump voi välivaalituloksen jälkeen unohtaa muurihankkeet, arvioi Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen johtaja Benita Heiskanen.

Edustajainhuoneen enemmistö on vuosien tauon jälkeen siirtymässä demokraateille, eikä kamari tule Heiskasen mukaan hyväksymään sellaista budjettia, jossa olisi esimerkiksi Trumpin hellimä muuri.

Koska kongressin toisessa kamarissa senaatissa säilyy republikaanienemmistö, budjettiväännöissä voi tulla Heiskasen mukaan pattitilanteita, jotka saattavat pahimmillaan johtaa jopa hallinnon sulkemisiin.