Anita Korva nappasi jo toisen MM-mitalin - "Tähtäin on aikuisten sarjassa, mutta kivahan täällä on pärjätä"

Kainuun Hiihtoseuran hiihtäjä juhli Lahden MM-laduilla myös viiden kilometrin kisassa.

Loppumatkan vahva vauhti toi Anita Korvalle nuorten MM-kotikisojen toisen pronssimitalin Lahdessa. Korva oli tiistaina kolmas alle 20-vuotiaiden naisten maastohiihdon viidellä kilometrillä.

Alkumatkasta Korva oli lähes puoli minuuttia kärkeä perässä, mutta tuli lopun hurjasti.

– Hiihto lähti kulkemaan ihan erilaisesti, kun sai muutaman palauttavan laskun. Tuntui kuin olisi lähtenyt uuteen kisaan, Korva herkisteli.

Hän oli sunnuntaina kolmas perinteisen hiihtotavan sprintissä. Kaikkiaan hänellä on kolme MM-pronssia alle 20-vuotiaista, sillä viime vuonna hän oli perinteisen hiihtotavan vitosella kolmas.

– Nuorten kisat ovat nuorten kisoja. Koko ajan on tähtäin aikuisten sarjassa, mutta kivahan täällä on pärjätä, Korva sanoi.

Tiistaisella vitosella onnistuminen tarkoitti Korvan osalta sitä, että myös hänen vapaa hiihtotapansa on kehittynyt.

– Sain kesän ja lopputalven aikana vapaan tekniikkaa sille mallille, että pystyn haastamaan maailman kärkeä omassa ikäluokassa, Korva sanoi.

Kainuun Hiihtoseuraa edustavan Korvan, 19, alkukausi oli vaikea. Hän harjoitteli kesällä enemmän kuin koskaan ennen, mutta mononukleoosista alkanut sairastelu pilasi kuukausia syksyllä ja alkutalvella.

Leirejä jäi väliin, harjoittelu typistyi jopa viiteen viikkotuntiin, mutta Korva nousi alhosta. Harjoittelu alkoi sujua kunnolla vasta tammikuussa, mutta vahvan harjoituspohjansa ansiosta hän vertyi MM-kotikisoissa mitalivauhtiin.

– Kaksi mitalia lisää luottoa omaan tekemiseen. Voin joskus vielä nousta todella korkealle, Korva sanoi.

Karlsson sai hyvityksen

Tiistaina MM-kultaan hiihti Ruotsin superjunioriksi kuvattu Frida Karlsson ja hopealle Norjan lahjakkuus Helene Marie Fossesholm. Karlsson sai kultamitalista hyvityksen sunnuntain pettymykselle, jolloin viides sija sprintissä sai Karlssonin heittemään sauvojaan maalialueella.

– Olisi mukava päästä myös Seefeldin MM-hiihtoihin. Ruotsin mestaruuskisat ovat viimeinen näytönpaikka, Karlsson sanoi.Korva jäi voittajalle 19,8 sekuntia. Muut suomalaiset olivat kaukana kärjestä, sillä kylmässä kropan toimimattomuutta valitellut

Josefiina Böök oli 48:s (–1.50,2), tammikuussa noroviruksen kourissa ollut Rebecca Ehrnrooth 52:s (–1.54,0) ja pakkaskeliä nahkeaksi kuvannut Hilla Niemelä 56:s (–1.55,5).

Niemelä on Ikaalisten Urheilijoiden edustajana Krista Pärmäkosken seurakaveri, ja Niemelän mukaan Pärmäkoski oli ladun varrella kannustamassa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut