Anrei Hakulinen nappasi tähtiroolin, kun KooKoo katkaisi Lukon pitkän putken

KooKoo käänsi pelin kolmannessa erässä itselleen.

| Päivitetty

KooKoosta tuli joukkue, joka pystyi katkaisemaan Lukon 16 ottelun pisteputken. Kouvolalaiset olivat kotijäällään parempia maalein 3–2 (1–1, 1–1, 1–0).

KooKoo iski ensimmäisen maalin ajassa 2.09, kun puolustaja Juho Rautanen laittoi jäänuoliaisen Lassi Lehtisen jalkojen välistä sisään. Osuma oli Rautasen kauden ensimmäinen,

Tasoituksen Lukko taisteli avauserän loppupuolella. Tilanteessa David Nemecek ampui viivalta, Ville Petman ja Tapio Laakso ohjasivat kiekkoa ja lopulta Heikki Liedes siirsi paluukiekon ohi Henrik Haukelandin.

Toisen erän alussa Lukko siirtyi ylivoimalla johtoon, kun Toni Koivisto nosti kiekon läheltä maalin kattoon.

KooKoo kuitenkin tasoitti vuorostaan: Libor Sulak ampui kovaa laidalta, ja Anrei Hakulinen siirsi paluukiekon sisään.

Hakulinen iski myös KooKoon kolmannen maalin, ja jälleen paluukiekosta maalin edustalta. Tilanteessa Lassi Lehtinen torjui ensin Juha-Pekka Haatajan laukauksen, mutta Hakulisen kutiin hän ei enää ehtinyt. Osuma jäi pelin voittomaaliksi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut