Antti Saarisen lapsena syttynyt palo jääkiekkoon roihuaa edelleen – "Tärkeää on se, että jokaisella on mahdollisuus harrastaa"

Monivuotinen taitovalmentaja valittiin Rauman Lukko ry:n uudeksi seurapäälliköksi.

Antti Saarinen on ollut lukkolainen lähes koko ikänsä. Pelaajaura alkoi tyypilliseen tapaan korttelikiekkovaiheessa ja kesti aina B-junioreihin asti.

Loukkaantuminen lopetti pelit kesken, mutta Saarinen ei lähtenyt Lukosta minnekään vaan ryhtyi juniorivalmentajaksi.Armeija erotti raumalaisen vuodeksi jääkiekosta, mutta lopulta hän sai siitä työn.

Seitsemän valmennusvuoden jälkeen Saarinen allekirjoitti täysipäiväisen työsopimuksen ja ryhtyi Lukon taitovalmentajaksi. Nyt hänellä on menossa tehtävässä yhdeksäs kausi, joka jää samalla viimeiseksi.

On aika siirtyä eteenpäin: 35-vuotias Saarinen on valittu Rauman Lukko ry:n uudeksi seurapäälliköksi. Hän seuraa tehtävässä Mikko Aikkoa, joka siirtyy Salibandyliiton palkkalistoille.

– Olen täysin urheilupuolen ihmisiä, mutta kun tämä paikka aukesi, aloin miettiä, että mulla on olemassa jo hyvät verkostot moneen seuraan ja Jääkiekkoliiton suuntaan. Sitä kautta näin paljon mahdollisuuksia, Saarinen toteaa.

– Se innosti ja kiinnosti valtavasti, että meillä on niin kehitysmyönteinen ympäristö – puhutaan sitten Kalle Sahlstedtista, Timo Elosta tai hallituksesta. Seura lähtee helposti mukaan, jos on perusteita ja hyvä idea.

Suoraan Aikon saappaisiin Saarinen ei hyppää, vaan seurapäällikön toimenkuvaa säädetään hänen vahvuuksiensa mukaan.

Miehen vastuulle tulee kuitenkin hallinnollisen puolen kehittäminen.

– Edelleen mulle kuuluvat samat hallinnolliset työt, jotka ovat tulleet taitovalmentajan työn kautta. Edelleen teen esimerkiksi pelaajasiirrot, seurasiirrot ja sopimukset sateenvarjoseurojen suuntaan, Saarinen kertoo.

Myös taitovalmentajana kauden loppuun saakka

Hän myös jatkaa toistaiseksi taitovalmentajana, mutta ennen kuin uusi kausi alkaa, tehtävään pitää löytää joku muu.

Sen jälkeen Saarinenkin pääsee keskittymään pelkästään uuteen työhönsä, jonka hän virallisesti aloittaa 22. joulukuuta.

– Tärkeää on se, että jokaisella on mahdollisuus harrastaa. Harrastepuolen ja elinvoimaisen seuran turvaaminen ovat asioita, joita lähden kehittämään, Saarinen linjaa.

– Esimerkiksi tuo Lähdepellon uusi tekojää antaa harrastustoimintaan taas uusia mahdollisuuksia. Paljon on ideoita ja ajatuksia, mitä pystymme tekemään. Yhtään en nyt nimeä, mutta kyllä meillä on hyvät resurssit jatkaa samaan tahtiin.

Korona ei ole romuttanut harrastajämääriä Lukossa

Rauman Lukko ry on saanut viime vuosina runsaasti positiivista valtakunnallistakin julkisuutta. Se oli esimerkiksi Suomen Urheilugaalassa ehdolla vuoden 2014 urheiluseuraksi.

– Koronatilanne ei ole millään tavalla ohi, mutta sen voi sanoa, että pahimmat uhkakuvat eivät ole meillä toteutuneet. Olemme pystyneet välttämään sen, että harrastajamäärät olisivat pudonneet, Saarinen valottaa.

– Suuntaus on sama sateenvarjoseuroissa. Onneksi palo on säilynyt. On jopa tullut hinku, että koska pääsee taas mukaan.

Sama palo jääkiekkoon on säilynyt myös Antti Saarisella.

– Lukko on kuulunut elämääni jollain tavalla jo seitsenvuotiaasta lähtien. Toivon, että jatkossakin seura antaa raumanseutulaisille lapsille ja nuorille samanlaiset eväät ja unohtumattomat kokemukset harrastuksen kautta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut