Arttu Ilomäen johtama ketju riepotteli Norjaa: ”Oli pörssipäivä”

Lukko-sentteri kokosi Kokkolan maaottelussa tehot 2+2.

Lukon Arttu Ilomäki nappasi tahtipuikon, kun Suomen jääkiekkomaajoukkue kuritti perjantaina Kokkolassa Norjaa korskein lukemin 7–0 (2–0, 1–0, 4–0).

Ilomäki ja Mikko Lehtonen viimeistelivät kumpikin ottelussa kaksi maalia.

Suomen muut maalintekijät olivat Juuso Vainio, Sakari Manninen ja Marko Anttila.

Ilomäki kokosi ottelusta yhteensä muhkeat tehopisteet 2+2. Manniselle kertyi tehot 1+3.

– Hyvä peli meiltä. Ilman hyvää peliä ei ole hyvää tulosta, päävalmentaja Jukka Jalonen kiitteli miehistöään Ylen tv-haastattelussa.

Jalonen mainitsi erikseen Ilomäen ketjun, jossa laidoilla luistelivat Manninen ja Eemeli Suomi.

– Ilomäen ketjulla oli tekemisen meininki sekä tasakentällisin että ylivoimalla, Jalonen kehaisi.

Ilomäki nautiskeli mahdollisuudesta

Ilomäki antoi vankan MM-näytön ja kertoi nauttineensa ensimmäisistä maaotteluistaan.

– Oli pörssipäivä, Ilomäki totesi.

– Minulle oli positiivinen yllätys päästä ensimmäistä kertaa maajoukkuepaitaan. Olen nauttinut joka hetkestä.

Suomen maalivahti Eetu Laurikainen torjui ottelussa 19 laukausta.

Miesten jääkiekkomaajoukkue kohtaa Ruotsin 25. huhtikuuta Kouvolassa ja 26. huhtikuuta Helsingissä.

– Ruotsi on kova vastus, ihan eri luokan joukkue kuin Norja. Mutta uskon, että me olemme valmiita niihin peleihin, ottelun parhaana palkittu Lehtonen arvioi.

Pelin jälkeen Jalonen paljasti Ylen haastattelussa, että Leijoniin liittyy odotettua enemmän uusia pelaajia.

– Ensi viikolla tulee leiritykseen kahdeksan uutta pelaajaa. Muutama pelaaja lähtee pois. Meidän pitää vielä tänään pohtia, että ketkä putoavat, Jalonen kertoi.

Tiedossa on, että Juho Lammikko, Henri Jokiharju ja maalivahti Kevin Lankinen liittyvät maajoukkueen rinkiin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut