Arttu Ilomäestä tulee 11 vuoteen ensimmäinen Lukon pelaaja Leijonien MM-ryhmässä - "Vähän siinä joutui puristamaan itseään poskesta"

Sunnuntain Ruotsi-ottelussa Ilomäki johti Suomen ykkösketjua Toni Rajalan ja Kaapo Kakon välissä.

Jarkko Varvio 1997, Petri Vehanen 2008 ja sopivasti tasaisen vauhdin taulukkoa noudattaen Arttu Ilomäki 2019.

Lukon pelaajien valinnat Leijonien MM-miehistöön ovat olleet harvinaista herkkua. Ilomäki kuitenkin punnersi itsensä mukaan Bratislavan kisajoukkueeseen.

– Nyt kävi näin. Tuli aika lailla yllätyksenä itsellekin, positiivisena sellaisena, hän henkäisee.

Valinnat kerrottiin joukkueelle sunnuntaina Brnossa, kun kauden viimeisen EHT-turnauksen päätösottelu Ruotsia vastaan oli pelattu.

Kahdelle hyökkääjälle uutiset olivat huonoja. Joonas Nättinen ja Arttu Ruotsalainen putosivat MM-joukkueesta viimeisellä mahdollisella hetkellä.

Kun liigafinalisteista mukaan ei noussut yhtään hyökkääjää, Ilomäki huomasi olevansa mukana.

– Vähän siinä joutui miettimään ja puristamaan itseään poskesta, että onko tämä tottakaan. Hieno hetki se tietysti oli, Ilomäki kertaa.

Tänä keväänä ensi kertaa maajoukkueessa

MM-valinta on Ilomäelle uran ensimmäinen, ja hän on edelleen leijonakasvona tuore. Ennen tätä kevättä Ilomäki ei ollut pelannut ensimmäistäkään minkään tason maaottelua.

Päävalmentaja Jukka Jalonen kuitenkin kutsui sentterin MM-leiritykseen, kun Lukon kausi päättyi. Ilomäki ei aristellut vaan pystyi nakuttamaan pisteitä.

Sunnuntain Ruotsi-ottelussa hän johti Suomen ykkösketjua Toni Rajalan ja Kaapo Kakon välissä.

– En mä olisi missään vaiheessa kautta kuvitellut, että pelaan MM-kisoissa. Kun tuo leiritys alkoi, en päästänyt itseeni ajatustakaan kisoista. Ajattelin, että nyt pitää vaan imeä kaikki positiivinen irti, Ilomäki sanoo.

Valintapuheet pois ajatuksista

Väitätkö, että et ajatellut MM-valintaa edes siinä vaiheessa, kun viimeisen leiriviikon eli Tshekin EHT-turnauksen valinnat kerrottiin?

– En itse asiassa ajatellut, Ilomäki vastaa.

– Oli niitä, jotka puhuivat mulle valinnoista. Mä kuitenkin päätin, että en ajattele sitä, koska se ei ainakaan auttaisi mua.

Niin teräksestä ei sentään Ilomäenkään mieli ollut, ettei asia olisi hiipinyt mieleen sunnuntaina.

– Onneksi ei ollut mun päätökseni, sillä joukkue oli täynnä hyviä pelaajia.

Liigapelaajia täysi tusina

Tämän vuoden MM-joukkueesta tosin puuttuvat NHL-pelaajat lähes kokonaan. Mukana ovat vain Chicago Blackhawksin puolustaja Henri Jokiharju ja Florida Panthersin hyökkääjä Juho Lammikko.

Heidän lisäkseen Pohjois-Amerikasta maajoukkueen matkaan hyppäsivät AHL:ää pelanneet maalivahti Kevin Lankinen ja puolustaja Niko Mikkola.

Liigajoukkueista mukana on 12 pelaajaa, KHL:stä neljä, Sveitsissä ammatikseen pelaavia kolme ja Ruotsin pääsarjapelaajia kaksi.

Kieltäytymiset ja poisjäännit ovat olleet tänäkin keväänä iso puheenaihe.

– Ei mun tarvitse niitä miettiä. Jos jotakuta ei kiinnosta, niin sitten ei kiinnosta, Ilomäki heittää.

– Mutta jos jossain on sanottu, että ei halua tulla, niin en mä sitä usko. Kyllä mä uskon, että jokaisella on halua tulla. Jokaisella on omat syynsä, miksi ei ole mukana.

Perjantaina vastaan kivikova Kanada

Samaan aikaan moni muu maa on saanut kovia NHL-miehiä riveihinsä. Suomen MM-urakka alkaa perjantaina kamppailulla Kanadaa vastaan, ja tuolloin vaahteralehtisten riveissä luistelevat esimerkiksi John Tavares, Kyle Turris, Mark Stone, Tyler Bertuzzi ja Adam Henrique.

– Se tulee alkuun, mutta sitten taas toisaalta, me kohtasimme juuri kivikovan Venäjän, kivikovan Tshekin ja kivikovan Ruotsin, Ilomäki huomauttaa.

– Ei auta lähteä katselemaan nimiä selässä, mutta pitää lähteä nöyrällä kunnoituksella.

Maanantai tarjosi Suomen joukkueelle pienen mahdollisuuden vetää henkeä. Puoli kuudelta aamulla kotiin päässyt Ilomäki käytti päivän pyykinpesuun ja lepäämiseen.

Tiistaina MM-miehistö kokoontuu Helsinkiin ja jatkaa matkaa kohti Bratislavan MM-näyttämöä.

–Odotan, että pystyn kisoissa pelaamaan samalla lailla omilla vahvuuksillani kuin näissä muissakin peleissä. Kovia pelejä ne ovat, mutta pitää vaan lähteä toteuttamaan hyviä asioita, Ilomäki linjaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut