Arttu tuo iloa elämään - "Se on tärkeää, että ihmisellä on hauskaa"

Arttu Ilomäki toipui loukkaantumisesta ja on valmis pelaamaan kauden viidennessä paikallispelissä.

Hyväntahtoinen naljailu alkaa heti, kun pelikaverit huomaavat Arttu Ilomäen päätyvän jäätreenin jälkeen haastatteluun.

Omat kuittinsa heittävät Jyri Marttinen ja Toni Koivisto, mutta räväkin lausunto lähtee Heikki Liedeksen suusta:

– Äijänsuon messias tekee come backin ja koko mäki on sekaisin, hän heittää.

Kieltämättä Ilomäen ilmestymistä on Äijänsuolla ehditty odottaakin. Lukko menetti keskushyökkääjänsä marraskuun puolivälissä kovassa kamppailussa TPS:ää vastaan.

Nyt Ilomäen jalka on taas kunnossa ja mies valmis pelaamaan. Mikäli kaikki menee kuten on laskettu, Ilomäki johtaa perjantaina Lukon kakkosketjua, jossa laitureina pelaavat Liedes ja Janne Keränen.

Vastustajakin on herkullinen, paikalliskilpailija Porin Ässät.

– Ihan varmasti tulee kova peli. Kauhea into on ainakin, sillä aika raskasta on ollut, Ilomäki henkäisee.

Viiden viikon kuntoutusjaksossa kesken kiivaimman pelikauden olisi jo sinällään käsittelemistä. Kaiken lisäksi Ilomäen loukkaantumisesta alkoi Lukon toistaiseksi synkin jakso, jonka aikana kahdeksaan otteluun mahtui seitsemän tappiota.

– On ollut raskasta katsella niitä pelejä sivusta. On ollut aika avuton olo, Ilomäki kuvailee.

Lopulta Lukon valmentaja Pekka Virta nappasi Ilomäen avuksi, vaikka mies ei ollut vielä pelikunnossakaan.

Hän laittoi sentterin mukaan alkuverryttelyyn, kun Lukko isännöi HIFK:ta. Kyse oli henkisestä kikasta, sillä ilman Ilomäkeä Lukko ei ollut pystynyt kolmen pisteen voittoa ottamaan.

– Se oli vähän sellainen piristysruiske puolin ja toisin. Nähtiin molemmat, että täältä tullaan, Ilomäki kuvailee.

Ja temppu tepsi – Lukko taisteli voiton varsinaisella peliajalla.

On selvää, että Arttu Ilomäki on Lukolle tärkeä pelaaja. Hän oli heti alkukaudella hyvin sisällä Lukon pelitavassa, koska Virran kuviot olivat tuttuja jo KalPasta.

Ilomäki on edelleen Lukon neljänneksi tehokkain pistemies, vaikka 11 peliä ehti jäädä väliin. Alkukauden 24 kamppailussa Ilomäki kokosi saldon 5+9=14.

Miehen arvo ei kuitenkaan näy pelkästään kaukalossa. Kyse ei ollut taikauskosta, kun Virta laittoi luottohyökkääjänsä mukaan

Ilomäki on positiivinen ihminen, joka saa aikaan elämää ympärilleen.

– Aika paljon mä tuolla pukukopissa puhun, koska pitää olla hauskaa. Se on tärkeää, että ihmisellä on hauskaa. Ilman sitä mistään ei tule kivaa, Ilomäki ilmoittaa.

Jokainen olisi tosin varmasti ymmärtänyt, jos Ilomäki ei marras-joulukuussa olisi jaksanut olla positiivinen. Jalka hajalla, joukkue häviää, ulkona on pimeää ja märkää...

Jääkiekkoon olisi ollut hankala ottaa etäisyyttä kotonakaan, jos sitä olisi halunnut. Ilomäki asuu nimittäin Heikki Liedeksen kämppäkaverina.

– Kämppis tuki pyyteettömästi, Ilomäki ilmoittaa.

Ilomäki on Ilveksen kasvatti, joka on liigaurallaan edustanut kolmeen otteeseen Tapparaa, kahdella jaksolla KalPaa ja nyt toista kertaa Lukkoa.

Koskaan aiemmin hän ei ole asunut toisen pelaajan kanssa kämppäkaverina, mutta kesällä mies muutti Liedeksen luo.

– Olen tykännyt järjestelystä, Ilomäki kertoo.

Miten tiskivuorot jaetaan?

– Meillä on onneksi tiskikone. Ja siivous tehdään siinä vaiheessa, kun jompikumpi toteaa, että ”v***u kun täällä on likaista”, Ilomäki naurahtaa.

– Heikki on onneksi siisti ihminen. Mä en voi elää läävässä.

Perjantaina kämppäkaverukset hyökkäävät taas yhdessä. Keränen–Ilomäki–Liedes koottiin toista kertaa tällä kaudella.

– Molemmilla puolilla on ainakin pikkuisen jalkaa tarjolla. Eikä pidä unohtaa, että kämppiksellä on hatullinen just tehtynä, Ilomäki hymyilee.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut