AS Moon matkusti merikaupungista toiseen ja joutui Aaltojen armoille – FC Rauman paitaan palanneet Juuso ja Jussi Aalto pommittivat heti riemukkaan voiton

Ei ehtinyt kukaan pommin alta pois, kehui raumalaisten kapteeni.

| Päivitetty

Raahelainen AS Moon matkusti lauantaina merikaupungista toiseen ja joutui Raumalla Aaltojen armoille. Maalintekovaikeuksista alkukaudella Futsal-Ykkösessä kärsinyt FC Rauma tilasi lauantain kotiotteluunsa hätiin tuplana Aaltoja. Se tepsi, sillä jalkapallokentiltä tutut Jussi Aalto ja Juuso Aalto vetivät sisäpelikengät jalkaan muutaman vuoden tauon jälkeen ja ratkaisivat pelin. 

Jussi Aalto, 38, pelasi päättyneellä kaudella Kolmosta Pallo-Iiroissa, Juuso Aalto, 31, Ykköstä pietarsaarelaisessa Jarossa. Tatsi salipalloonkin oli tallella. Jussi jysäytti kulmapotkuista kotijoukkueelle kaksi osumaa ja Juuso ampui riemukkaan voittomaalin vain minuutti ennen päätössummeria.

– Ihan hyvä sisääntulo heiltä. "Jubusta" näki jo viikolla treeneissä, että ukko on kunnossa. "Gerulta" toinen maali oli hyvä pommi, eikä omaksi maaliksi merkitystä ekastakaan ehtinyt kukaan alta pois. Viimeistelijöitä tarvitsee aina, FC Rauman kapteeni Niila Asunmaa kehui.

Aaltojen lisäksi FC Rauman sankareihin kuului lukuisia huipputorjuntoja tehnyt porilaisveskari Joni Kuusisto.

– Vastustaja piti hyvin tempoa ja prässiä päällä. Tuntui varsinkin ekalla jaksolla, ettei tästä tule yhtään mitään.

FC Rauma pelaa seuraavasta yhdeksästä pelistä peräti seitsemän kotona Kauppiksella.

– Nyt on aikamoinen kotiputki, ja nämä pitäisi kyllä hoitaa, kun tietää, että saadaan vielä hyvin pelaajia mukaan.

Asunmaa palasi itsekin pelikentille oltuaan nelisen viikkoa sivussa pienen leikkausoperaation takia.

– Jotenkin sain väännettyä pelin loppuun. Onneksi oli pelaajia, niin pystyi ottamaan vähän lyhkäisempiä vaihtoja, hän puhalsi.

Asunmaa kuuluu FC Rauman niihin pelaajiin, jotka pääsivät viettämään lastensa kanssa isänpäivää voitokkaissa tunnelmissa.

– Rauhallisesti kotona vietetään, kuten kuuluukin. Sen verran on tullut tahkottua, ettei siitä isänpäivä olisi mennyt pilalle, vaikka peli olisi lopussa kääntynyt toisinkin päin, Asunmaa naurahti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut