Ässät lainaa euralaispuolustajansa Mestikseen

Molemmat Varttisen veljeksistä pelaavat jääkiekkoa. Matias (vas.) edustaa Jokipoikia ja velipoika Aleksi puolestaan lähtee nyt Ässistä lainalle Kajaanin Hokkiin. Arkistokuva: Iiro Lehtonen

Ässien puolustaja Aleksi Varttinen siirtyy lainasopimuksella Kajaanin Hokkiin. Puolustaja on pelannut Ässissä tällä kaudella 12 ottelua tehoin 1+0.

Ässillä on oikeus kutsua Varttinen tarvittaessa takaisin jo aikaisemmin, mutta lähtökohtaisesti lainasopimus kestää 18. joulukuuta asti.

– Tällä hetkellä joukkueessamme on kymmenen pelikuntoista puolustajaa ja Varttisen rooli on viime aikoina jäänyt pieneksi. Aleksi on kuitenkin nuori pelaaja, jolla on vimmaa kehittää itseään, joten hänelle on tärkeää saada pelituntumaa ja kokeilla kykyjään isommassakin roolissa.

– Mestis on monelle pelaajalle hyvä kasvualusta nimenomaan vastuun ja vastuullisuuden kautta. Hokissa on tarjolla isoa roolia ja kymmenen ottelua seuraavan kuukauden aikana, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi.