Ässien päävalmentajalta hieno ele paikallistaiston alla: toivotti pikaista paranemista koronatartunnan saaneelle Pekka Virralle

C Moren asiantuntija Karri Kivi puolestaan kehui Virran saappaisiin astunutta Erik Hämäläistä.

| Päivitetty

Vaikka Lukko ja Ässät ovat verivihollisia kaukalossa, kysymys on lopulta kuitenkin vain jääkiekosta. Tämän toi hienosti esiin Ässien päävalmentaja Ari-Pekka Selin, joka halusi lähettää koronatartunnan saaneelle Lukko-kollegalleen Pekka Virralle terveisiä C Moren lähetyksessä.

– Oikeastaan tässä voisi Virran Peksille lähettää terveisiä, voimia ja pikaista paranemista. Tietysti sitä toivoo kotijoukot, läheiset ja Rauman Lukko, mutta myös moni muukin täällä Liigassa. Toivon mukaan palaat pian sitten, kun kaikki on hyvin, Selin sanoi.

Selinin ele on sitä hienompi, kun muistaa, että valmentajilla on ollut viime vuosina oma myrskyisäkin historiansa. Sanasodan jälkimainingeissa syntyivät muun muassa "Johtaja Virran Dream Team" -tuotteet, jotka menivät kuin kuumille kiville Lukon kannattajille.

Virta on ollut sivussa helmikuun alusta lähtien. C Moren asiantuntija Karri Kivi kehui Virran saappaisiin astunutta Erik Hämäläistä.

– Täytyy sanoa, että Eepi Hämäläinen, joka on persoonana ihan Pekka Virran vastakohta, on mageesti on lähtenyt omana itsenään viemään projektia. Hän ei ole edes yrittänyt matkia Pekkaa, eikä ole varmasti sätännyt siellä yhtään ylimääräistä, Kivi sanoi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut