Hakijoita tehtävään on myös Suomen ulkopuolelta.
Hyvä tarina, loistelias musiikki ja moderni tulkinta tekevät Cabaretista katsojaelämyksen vailla vertaa.
Valmet Automotiven akkuliiketoiminta palkitiin tiistaina Vuoden 2023 Alihankkijana.
Tavoitteena on tunnistaa mahdollisimman varhain nuorten mielenterveyden häiriöitä ja päästä puuttumaan niihin.
Puna-Mustat tarjoili pudotuspeliavauksessa täystyrmäyksen.
Tarmo Reunanen myöntää, että hän käytti lapsellista kieltä. Lukon puolustaja katuu sanojaan, mutta kokee myös, että hänestä on kirjoitettu vakavia valheita.
Kaksi muuta liikettä Rauman keskustassa taas on ilmoittanut lopettamisesta.
Julkisuuteen on syntynyt mielikuva, että pääministeri Petteri Orpon ja työmarkkinaosapuolten väliset neuvottelut keskiviikkona liittyisivät etenkin työtaisteluilmoituksiin ja poliittisiin lakkovaroituksiin. Haastattelukierros paljastaa, että…
Samuli Piipponen on loukkaantunut.
Poliisilla riitti Uudessakaupungissa tehtävää viikonloppuna.
Jarno Aaltonen uskoo pyytämänsä kalan olevan ohuthuulikeltti.
Lainamarkkinat ovat kehittyneet nopeasti, ja yksi merkittävä kehitysaskel on ollut vaihtoehtoisten lainanantajien nousu. Nämä lainanantajat, jotka vaihtelevat verkkoalustoista vertaislainaverkostoihin, ovat alkaneet muokata lainamaisemaa tarjoamalla m…
Lue uusin Osaava Rauma -näköislehtenä tästä
Raumalainen Nina Peltonen valmistui logistiikka-alan perustutkintoon vuonna 2016, jonka jälkeen lähivuodet kuluivat töissä ja äitiysvapaalla. Kun reilu vuosi sitten tuli ajankohtaiseksi etsiä uusi työpaikka, lastinkäsittelyn ammattitutkinto oppisopimuskoulutuksella WinNovassa tuntui heti omalta.
Rauman seudulla tehdään asuntokauppaa hiljaisemman loppuvuoden jälkeen tasaiseen tahtiin. Korkojen kehitys ja energian hinnan nousu olivat samaan aikaan iso muutos, mutta tilanne on jo tasaantunut.
Mainiokoti Meri tarjoaa viihtyisät ja modernit tilat ympärivuorokautiselle palveluasumiselle.
Nykyään on helppoa ja nopeaa hakea lainaa netistä. Lainanhakijan ei tarvitse enää odottaa pitkiä aikoja, vaan vastauksen lainahakemukseen voi saada heti.
Ensi vuonna rakennushankkeita ei tällä tietoa käynnisty sen enempää.
Länskärissä oli viime viikolla Julkusten yhteishaastattelu. Isä Timo on Rauman kaupunginteatterin näyttelijä, poika Viljami tekee uraa räppärinä. Lilbron uusi albumi on tuloillaan. Haastattelussa isä muisteli poikansa ensisukseeta esiintyvänä taiteilijana.
Nyt jos koskaan on laitettava aikuisten oikeasti kova kovaa vastaan ja käytävä siihen niin sanottuun viimeiseen taistoon. Nämä hallituksen hulluttelut on kaadettava heti alkuunsa kaikin mahdollisin keinoin, maksoi mitä maksoi.
Länsi-Suomi kertoi Olkiluodon ydinvoimalan eri yksiköiden tuotantotehon alentamisesta. Ydinvoimatuotantoa on ollut pois käytöstä vajaat 60 prosenttia maksimituotannosta. Tuotantotehon alentamisen taustalla ovat taloudelliset tekijät, sillä pörssisähkö…
SAK on aloittamassa työtaistelut hallitusta vastaan, koska työntekijöiden etuja ollaan heikentämässä. Täytyykö minun, joka en liittoon kuulu, osallistua niihin? Jos osallistun, saanko apua ammattiyhdistykseltä jos sitä tarvitsen?
Videokamerani taltioi vuonna 1998 ainutlaatuisen tapahtuman, joka pidettiin Karjalan kannaksella Pyhäjärvellä. Se oli kotiseutujuhla, jonka järjestivät entiset pyhäjärveläiset yhteistyössä nykyisten asukkaiden kanssa. Tilaisuuteen omille kotikonnuil…