Bratislavan kultaleijona on valmiina vaikka olympiakaukaloon

Anssi Salmelalla on MM-tasolta värisuora palkintokaapissaan.

| Päivitetty

Anssi Salmela nähtiin A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran kaudella 2006–07. Tulikasteensa MM-kisoissa Ilves-kasvatti sai Kanadassa 2008.

Siellä nuoren leijonapakin kaulaan pujotettiin pronssimitali.

Täyspotti Suomelle ja Salmelalle putosi Bratislavan keväässä 2011, ja värisuoran täydensi toissa keväänä Pietarissa saavutettu MM-hopea.

– Kaikki mitalit maistuvat, mutta Bratislavan kulta on yli muiden. Se oli uran tähtihetki, myöntää Salmela.

Tuleva kevät tarjoaa kahdet arvokisat. Pyeongchangin olympiajäille leijonalauma kootaan lyhyen kaavan kautta. Toukokuussa MM-mitaleista taistellaan Tanskassa.

Olympiajoukkueen runko rakentuu Lauri Marjamäen mukaan pitkälti Karjala-turnauksen miehistön varaan. Puolustuspäässä varmana Koreaan lähtijänä voidaan pitää Jokereissa loistanutta Sami Lepistöä. Lähellä valintaa ovat myös KHL-avut Ville Lajunen ja Atte Ohtamaa.

Hyvät näytöt antoivat myös Jesse Virtanen ja 18-vuotias superlupaus Miro Heiskanen.

Suurimmat kysymysmerkit jättivät Niko Mikkola ja Miika Koivisto sekä kokenut Lasse Kukkonen.

Lepistön kokemus on Leijonille kullanarvoinen. Rutiinin lisäksi puolustukseen tarvitaan myös ryminää ja tulivoimaa. Niitä löytyy muun muassa TPS:n raumalaisveteraanilta Ilkka Heikkiseltä ja kultaleijona Salmelalta.

Toisaalta Nokian rämäpään mukaan ottamisessa on omat riskinsä. Fyysisen pelityylinsä vuoksi Salmela on yhä jäähyherkkä.

Reissumies on tuonut uutta virtaa Dinamoon, mutta kiinnostaako konkaria vielä leijonapaita?

– Meiltä EHT:ssä mukana oli Kanadaa edustanut Karl Stollery. Maajoukkue kiinnostaa tietysti myös meikäläistä. Onko Leijoniin paluu realismia, sitä on vaikea sanoa, Salmela miettii.

– Valmiina kuitenkin ollaan – vaikka olympiakaukaloon tai Tanskan MM-kisoihin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut