Calhounin hurja kolmonen lannisti Korihaiden innon - "Kyllä se oli aika kova tunnelmantappaja"

Korihait haastoi Katajan, mutta kärsi silti kauden viidennen tappionsa.

| Päivitetty

Pitkä matka itään ei tuonut Korihaille kauden avausvoittoa, vaan Joensuun Kataja oli eurokiireidensä keskelläkin selvin numeroin parempi.

Lukemat 95–77 (41–41) näyttävät tosin ottelutapahtumia pahemmilta, sillä Korihait haastoi tosissaan Katajan. Silti uusikaupunkilaiset joutuivat taipumaan jo viidennen kerran tällä kaudella tappioon.

Korihait on Korisliigan ainut voitoton joukkue. Kataja puolestaan nappasi kauden ensimmäisen yli kymmenen pisteen voittonsa.

– Kolme erää ja vähän päälle väännettiin aika hyvin. Parannettiin ainakin viime kerrasta, joten selkeää kasvukäyrää on havaittavissa, Korihaiden kapteeni Miikka Marttinen tiivisti.

Kahdessa edellisessä kamppailussa Korihaiden sukkaan oli tehty 108 pistettä. Maanantainakaan puolustuspelistä ei voi korkeita arvosanoja antaa, sillä esimerkiksi kolmannella neljänneksellä Kataja tykitti 32 pistettä.

– Tuntuu, että puolustus oli valovuoden edellä viime matseja, mutta samaan aikaan hyökkäys sakkasi. Toki Katajalla on kovat puolustuspelaajat, Marttinen näki.

Kataja aloitti pelin terävästi, mutta Korihait runnoi toisella neljänneksellä itsensä jo johtoasemaan. Kolmas neljännes sujui joukkueilta tasatahtiin, mutta päättyi ehkä pelin merkittävimpään yksittäiseen suoritukseen.

Tunnelmantappaja juuri ennen taukoa

Kataja pääsi tauolle kuuden pisteen johdolla Omar Calhounin kolmosen ansiosta. Toista otteluaan Katajassa pelannut Calhoun upotti pallon koriin todella kaukaa.

– Kyllä se oli aika kova tunnelmantappaja. Sen verran kova puolustus siinä oli alla, Marttinen myönsi.

– Ensin teet 20 sekuntia helvetin kovaa duunia, ja sitten toinen vetää kaksi metriä rajan takaa ihan naamaan kolmosen. Kova veto pojalta.

Kyseessä oli vain yksi heitto, mutta sen jälkeen Korihait pystyi tekemään pelissä enää kymmenen pistettä, kun Kataja lisäsi saldoaan 22 pisteellä.

– Eihän tuollaisten yksittäisten tapausten pitäisi antaa vaikuttaa, mutta kyllä se aika lailla latisti fiiliksen, Marttinen totesi.

Kataja ajaa vielä Calhounia sisään joukkueeseen, eikä hän tehnyt kuin kahdeksan pistettä. Kotijoukkueet tykit olivat Jarred Ogungbemi-Jackson (22 pistettä), Brandon Walters (19) ja ex-korihai Aapeli Alanen (18).

Korihaiden kovimmat pistelukemat keräsi 14 pistettä heittänyt Vesa Heinonen. Andre Berry heitti 13 ja Miikka Marttinen 12 pistettä.

– Pääsimme turhan helposti alussa johtoon. Sen jälkeen meiltä putosi jalka kaasulta ja Korihait haistoi veren. Se teki illasta meille vaikean. Onneksi viimeiselle jaksolle riitti tehoa, summasi Katajan valmentaja Juha Sten STT:n mukaan.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut