Cardiffin kapteeni ihastelee Rauman jäähallien määrää: "Kyllä Suomi on upea jääkiekkomaa"

"Meillä on neljätoista pohjoisamerikkalaista, osa NHL:ää, AHL:ää ja Liigaa pelanneita. Lähtökohtaisesti emme kuitenkaan pysty kisaamaan pelaajista Ruotsin, Sveitsin, Suomen tai Saksan kanssa", kertoo Cardiff Devilsin joukkueen koonnut päävalmentaja Jarrod Skalde. Hän paljastaa nettopalkkojen pyörivän noin 50 000 eurossa keskimäärin.

Kyllä Suomi on upea jääkiekkomaa, huokaa Cardiff Devilsin kapteeni Mark Richardson walesilaisjoukkueen treenien jälkeen Äijänsuolla.

Hän kysyy montako kaukaloa Raumalla on. Vastaus, neljä, saa kokeneen hokimiehen huokaamaan vielä syvempään.

Hänen kotikaupungissaan, Tampereen kokoisessa Swindonissa, on yksi jäähalli. Jääaikaa jaetaan rahaa tuoville yleisövuoroille, taitoluistelijoille ja jääkiekkoilijoille.

– Juniorit pääsevät jäälle aivan liian vähän. Toinen iso ongelma on juniorivalmennuksen taso. Näihin pitäisi saada valtion ja urheilujärjestöjen rahoitusta, kertoo Richardson.

Suomen Richardson rankkaa korkealle.

– NHL:ssä on hyviä taitavia suomalaispelaajia. Suomi on tullut tutuksi myös MM-kisoissa, lisää Richardson, joka on Britannian maajoukkueen varakapteeni.Richardsonin, 35, lisäksi A-maajoukkueen luottopelaajiin kuuluvat Devilsin Ben Davies, 30, ja Ben O’Connor, 32.He ovat kulkeneet pitkän tien MM-kisojen kolmannelta tasolta A-ryhmään.

– Joitakin lupaavia nuoria pelaajia on tulossa, muttei ehkä tarpeeksi.

Viime keväänä MM-kisoissa pelannut Sam Duggan, 23, siirtyi täksi kaudeksi Cardiffiin.

Devils-luotsi Jarrod Skalde ennustaa, että myös Joshua Waller, 22, nousee A-maajoukkueeseen.

CHL-otteluita Devilsin luottopakki Richardson pitää mukavana piristyksenä.

– On kunnia saada edustaa Britanniaa Euroopan parhaita joukkueita vastaan.

Devils on mukana jo neljättä kautta peräkkäin. Tähän saakka pelit ovat päättyneet alkulohkoon. Niin käy tälläkin kertaa. Se varmistui, kun Lukko voitti Cardiffin keskiviikkona maalein 5-2.

Jalkapallo ja rugby jyräävät Walesissa muut lajit alleen

Jalkapallo on Britanniassa kiistaton ykkösurheilu, tosin Walesissa rugby pääsee lähelle.

– Paikallisesti jääkiekko on kuitenkin aika iso juttu. Lajilla on Cardiffissa pitkä historia. Kannattajat ovat ylpeitä Devilsistä. Kotiottelumme myydään melkein aina loppuun, kertoo Cardiff Devilsin päävalmentaja ja urheilujohtaja Jarrod Skalde.

Devils pelaa uudella areenalla, jossa on kiekkomatseissa 3 100 paikkaa. Brittiliigan kotiavauksessa viime sunnuntaina Devilsin voittoa todisti paikan päällä 2 938 katsojaa.

Brittiliigassa Sheffield Steelersin yleisökeskiarvo on noin 6 600, Lukolle tutuksi tulleen Nottingham Panthersin 5 500 ja Belfast Giantsin 4 400. Vastaavasti muutaman seuran katsojamäärät jäävät alle 2 000:n.Brittimediassa jääkiekko hukkuu ynnä muut -osastoon. Jopa silloin, kun Britannian A-maajoukkue pelaa MM-kisoissa Kanadaa, Suomea ja muita kärkijoukkueita vastaan.

– Cardiffissa meillä ei ole valittamista. BBC:n paikallisradio ja paikallislehdet ovat kiinnostuneita Devilsistä.

”CHL hieno mahdollisuus”

Euroliiga CHL:stä Skalde on innoissaan. Niin henkilökohtaisesti kuin Devilsin edustajana.

– Tämä on hieno mahdollisuus päästä haastamaan Euroopan parhaita joukkueita. Niiden nopeus, luistelu ja taito tekevät suuren vaikutuksen.– CHL on hyvin järjestetty. Harmi vain, että jouduimme alussa antamaan tasoitusta muille, sanoo Skalde.

Muut joukkueet pelasivat harjoitusmatseja, kun Devils vasta kokosi joukkuetta.

– Mannheim-ottelu oli meille kauden ensimmäinen. Sen vedimme vajaalla ryhmällä, kun oli koronaa, viisumivaikeuksia ja osa miehistä vasta tulossa. Ei mennyt hyvin, muistelee Skalde.

50 000 euroa kaudesta käteen

Mannheim pyöritti Devilsiä 5–0. Yllättävän nopeasti Skalde sai paketin kasaan. Heti seuraavassa ottelussa kaatui Lausanne 4–1.

– Meillä on neljätoista pohjoisamerikkalaista, osa NHL:ää, AHL:ää ja Liigaa pelanneita. Lähtökohtaisesti emme kuitenkaan pysty kisaamaan pelaajista Ruotsin, Sveitsin, Suomen tai Saksan kanssa, kertoo Skalde.

Hän paljastaa nettopalkkojen pyörivän noin 50 000 eurossa keskimäärin.

– Tarjoamme ammattilaisen elämää. Meillä on hyvä halli, kohtelemme pelaajia hyvin ja matkustamme laadukkaasti. CHL tuntuu olevan kova valtti neuvotteluissa. Pelaajat haluavat nähdä Eurooppaa laajemmin.

Skalde pelasi kahdeksassa NHL-joukkueessa sekä Sveitsissä (Lausanne), Ruotsissa (Leksand), Japanissa, Sloveniassa ja yhden turnauksen TPS:ssä. Päävalmentajana hän on toiminut IHL:ssä, ECHL:ssä, AHL:ssä ja OHL:ssä ennen brittiliigaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut