Eeli-Wan Kenobi antoi mailansa puhua - katso Jokerien uskomaton voittomaali

Eeli Tolvanen teki kaksi maalia ja vei joukkueensa jatkoon KHL:n ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta.

Auta meitä, Eeli-Wan Kenobi, olet ainoa toivomme, julisti KHL ja jakoi Jokerien voittomaalin Twitterissä.

Sen viimeisteli Eeli Tolvanen. Ja millä tavalla.

Nuorukainen antoi vanhanaikaiselle uuden määritelmän. Tolvanen kiersi koko HK Sotshin puolustajan ja puijasi lopulta myös maalivahti Konstantin Barulinin.

Riemukas osuma syntyi jatkoajalla pelin 75. minuutilla. Sen ansiosta Jokerit löi Sotshin  2–1.

– En oikein ajatellut mitään. Se tilanne tuli aika nopeasti. Huomasin, että oli tyhjä maali ja käänsin sinne päin, jokerisankari Tolvanen kuvaili tiedotteessa.

Tolvanen teki pelissä Jokerien molemmat maalit. Hän nosti joukkueensa tasatilanteeseen ja jatkoajalle vasta kamppailun 57. minuutilla.

– Päätettiin, ettei haluta lähteä enää Sotshiin. Ollaan tyytyväisiä, ettei tarvitse. Tämä oli meille iso voitto. Nyt saadaan ottaa iisisti viikonloppu, eikä tarvitse lähteä matkustamaan. Kaveri oli pikään johdossa, ja voi sanoa, että vähän pahalta näytti. Joukkueena laitettiin homma toimimaan, Tolvanen sanoi.

Jokerit eteni otteluvoitoin 4–1 jatkoon länsilohkon puolivälieristä ja kohtaa seuraavaksi TsSKA:n ottelusarjassa, joka alkaa kahdella pelillä Moskovassa.

TsSKA voitti pudotuspelien avauskierroksella Moskovan Spartakin suoraan voitoin 4–0.

– Tiukka sarja on tiedossa, vastus kovenee tästä. Fyysinen joukkue on vastassa, Tolvanen arvioi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut