Eero Elo palaa tuttuun seuraan Sveitsiin

Eero Elo on Lukon kasvatti, mutta paluu kotikonnuille ei mennyt putkeen. Hyökkääjä purki sopimuksensa ja palasi Sveitsiin. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Rauman Lukon kanssa sopimuksensa purkanut Eero Elo, 29, palaa Sveitsiin. Elon uusvanha seura SCL Tigers tiedotti sopimuksesta perjantai-iltana nettisivuillaan.

Tigers kertoi nettisivuillaan, että loppukauden sopimus syntyi useiden keskusteluiden jälkeen.

Tigers kertoi myös, että Elo on pelikelpoinen luultavasti tammikuun alussa.

Elo pelasi Langnaussa aiemmin kausina 2016–19 siirryttyään Emmentalin laaksoon KHL-joukkue Novosibirskin Sibiristä.

Elo teki tuolloin kahden ja puolen kauden aikana Sveitsin liigassa 145 ottelussa 48+51=99 pistettä.

Tigers lainasi hiljan suomalaishyökkääjä Harri Pesosen Spengler Cupin ajaksi HC Davosiin. Pesonen on ollut tällä kaudella joukkueen paras pistemies tehoin 10+17=27.

Sveitsiläislehti Berner Zeitung huhuili joulukuun alussa, että seura saattaisi olla luopumassa kanadalaishyökkääjistä Chris DiDomenicosta tai Aaron Gagnonista.

Lukosta Sveitsiin siirtynyt Gagnon on ollut tällä kaudella loukkaantuneena ja pelannut vain kuusi ottelua tehoin 1+2. Gagnon on Elolle tuttu mies, sillä he pelasivat kaksi kautta yhdessä Tigersissa.

Elo kävi tiettävästi aiemmin syksyllä loukkaantumisensa aikoihin myös tervehtimässä Gagnonia Keski-Euroopassa.

SCL Tigers oli ennen perjantain kierrosta Sveitsin liigassa seitsemäntenä.