Ei ollut maalivire mailasta kiinni – Eetu Levänen iski voittomaalin, kun Lukon B tasoitti välieräsarjan

Eetu Levänen rikkoi torstain treeneissä mailan, jolla hän oli tehnyt kuuteen B-junioripeliin kuusi maalia. Uusi työkalu ei ollut edeltäjäänsä huonompi, sillä Levänen viimeisteli välieräpelissä Lukon voittomaalin.

Eetu Levänen kävi Lukon B:n torstaisten treenien jälkeen kertomassa huonot uutiset joukkueenjohtaja Ilpo Valtaselle. Peliin valmistava harjoitus oli tullut kalliiksi, sillä tuttu maalintekomaila oli katkennut.

Sillä Levänen oli laittanut kiekon verkkoon jo kuudessa peräkkäisessä B-nuorten pelissä. Taikamaila oli tehnyt tulosta helmikuun ensimmäisestä pelistä saakka.

Mutta eivät ne Leväsen maalintekotaidot yhden mailan varassa olleet. Jos katsotaan pelkästään B-nuorten pelejä, hän on jäänyt ilman maalia viimeksi 6. marraskuuta.

Maaliputki on nyt seitsemän ottelun mittainen, sillä perjantaina hän painoi kiekon HIFK:n verkkoon jo avauserässä. Osuma jäi pelin voittomaaliksi, kun Lukko löi helsinkiläiset maalein 5–1 (2–0, 2–1, 1–0).

– Ei sillä mitään väliä ollut. Näköjään osui tuollakin, Levänen naureskeli pelin jälkeen.

Toista kauttaan Lukossa pelaava 18-vuotias KalPan kasvatti teki B-nuorten runkosarjassa 24 peliin tehot 14+12=26 ja on nyt koonnut neljään pudotuspelikamppailuun saldon 4+2.

A-nuorten paidassa hän pelasi tällä kaudella 24 runkosarjapeliä tehoin 4+1=5. Leväsen sopimus Lukon kanssa jatkuu myös ensi kaudella, ja silloin hänen paikkansa on seuran A-nuorissa.

Ratkaisu tulee sunnuntaina

B-nuorten pelejä on kuitenkin tarjolla vielä lisää. Perjantain tulos tiesi sitä, että Lukko tasoitti välieräsarjan 1–1:een. Kolmas ja finaalipaikan ratkaiseva peli pelataan sunnuntaina Helsingissä.

– Me pystyimme nyt pelaamaan omalla tasollamme ja tekemään niitä asioita, joita valmennus on meiltä pyytänyt, Levänen arvioi.

– Ensimmäinen erä oli meiltä tosi hyvä. Toiseen tuli aika paljon virheitä, ja kolmannessa sitten puolustimme. Taisteluvoitto.

Leväsen lisäksi avauserässä Lukolta maalintekoon pystyi Samuli Suominen, toisessa erässä maalasivat Leo Tuuva ja Dominik Petr, ja loppunumerot sinetöi tyhjiin Luukas Sahlstedt.

Yksi raumalaisten voiton takuumiehistä oli maalivahti Daniel Salonen, joka torjui pelissä 40 laukausta ja pystyi päihittämään HIFK-veskari Eemil Vinnin.

– Aivan huikeaa peliä. Ei muuta sanottavaa, Levänen arvioi.

Salonen joutui urakoimaan kolmannessa erässä ja näytti loppuvaiheilla olevan melkoisen puhki.

– Sen kuuluu ollakin. On se treenannut, kyllä se jaksaa, Lukon valmentaja Jarno Mensonen hymyili.

610 katsojaa lippuineen

Perjantain peli oli ensimmäinen Raumalla pelattu B-nuorten välierä yli 40 vuoteen. Lukko otti ikäluokassa hopeaa 1982 ja oli välierissä myös 2016, mutta tuolloin mitalit ratkaistiin Espoossa pelatussa Final Four -turnauksessa.

Tämän kauden Lukon B pääsi perjantaina pelaamaan oman ennätysyleisönsä eli 610 katsojan silmien eteen.

– Varsinkin tässä seisomakatsomon päädyssä oli siisti pelata, kun pikkupojat huusivat. Ja oli hienon näköistä, kun liput liehuivat. Se toi ihan erilaisen fiiliksen, Levänen kiitteli.

”Parempaa jääkiekkoa”

Kotijoukkueen pelaajat kävivät voiton jälkeen joukkueena kiittämässä päätykatsomoa, mutta riehakkaista voitonjuhlista ei silti voinut puhua.

Voittoja tarvitaan vielä lisää, ja finaalipaikan tavoittelussa HIFK:llaon kotietu.

– Vähintään samalla tavalla pitää pelata. Me otimme nyt yhden stepin eteenpäin, ja kyllä me pelaamme parempaa jääkiekkoa kuin vastustaja, Levänen ilmoitti ja sai eteensä tarkentavan kysymyksen.

– Niillä ainut vahvuus on työnteko. Meillä on paljon muutakin. Me pystymme myös tekemään töitä, meillä on taitava joukkue ja maalivahti on todella hyvässä iskussa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut