Ei vielä kiire minnekään – Euroopan suurseurojen testaama Sulo Ketola teki sopimuksen Pallo-Iirojen kanssa

Hyökkääjälupaus aikoo rauhoittaa kevään testirumbalta ja käydä ysiluokan loppuun.

Ensin Bayern München, sitten Borussia Mönchengladbach, seuraavaksi FC Kööpenhamina ja lopuksi AC Milan.

Sulo Ketola ehti viime vuonna saada melkoiset maistiaiset siitä, mitä jalkapalloilu eurooppalaisissa huippuseuroissa on. Peräti neljä suurseuraa halusi testata hänen lahjojaan.

On täysin mahdollista, että Ketola tekee vielä uran ammattilaisena ulkomailla. Aivan vielä ei kuitenkaan ole sen aika, vaan Ketola aloittaa seuraavan kauden tutussa Pallo-Iirojen paidassa.

Hän solmi vuoden sopimuksen pelaamisesta Kakkoseen nousseessa Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueessa.

– Mä halusin vielä jatkaa täällä. Koulun haluan käydä loppuun, eikä mulla ole kiire minnekään, Ketola painottaa.

Ulkomaille pääsee vielä kesken kauden

Toisen polven raumalaishyökkääjä eli Kari Ketolan poika tarkoittaa peruskoulun yhdeksättä luokkaa.

– Sopimuspäätös oli mulle aika selkeä ja helppo. Meillä on hyvä joukkue, ja koen, että pystyn kehittymään tässä ympäristössä edelleen, Ketola sanoo.

– Päätöstä helpotti myös se, että pystyn lähtemään ulkomaille kesken kauden, jos sopivat tilaisuus tulee. Sopimus ei sido mua kokonaan.

Ketola täyttää kuukauden päästä 16 vuotta, minkä jälkeen hän olisi sääntöjen mukaan vapaa tekemään sopimuksellisen siirron EU:n alueella.

Käytännössä siirto ulkomaille on kuitenkin mahdollinen vasta kesän kuukausina. Siirtoikkunat ovat eri Euroopan maissa auki hieman eri aikoihin, yleensä kuitenkin heinä-elokuussa.

– Alkukauden ainakin pelaan täällä. Tulee hyviä matseja, ja haluan päästä pelaamaan niin paljon kuin mahdollista, Ketola toteaa.

Tarkoitus rauhoittua testirumban keskellä

Uusia testikutsuja ulkomaillekaan ei nyt ole kalenterissa odottamassa.

– Nyt on tarkoitus vähän rauhoittua. Nuo ovat kuitenkin henkisesti aika isoja juttuja, kun lähdetään viikoksi jonnekin. Se syö rytmiä, ja ne käyvät mielen päälle, kun usein niistä tulee lehtijuttujakin, Ketola tokaisee.

Julkisuus ei ole jäänyt pelkästään paikallismediaan, vaan hänestä on julkaistu iso juttu myös maan suurimmassa päivälehdessä Helsingin Sanomissa.

Länsi-Suomen haastatteluun nuorukainen päätyi heti ensimmäisen Iirojen edustusjoukkueessa pelaamansa pelin jälkeenkin.

Hän oli tuolloin 14-vuotias, ja viimeisteli debyytissään maalin.

– Jutut ovat hienoja, ja tykkään, että niitä tehdään, mutta ne voivat olla vähän taakkakin, kun ihmiset alkavat kysellä. Toki tykkään siitäkin, että ihmiset kyselevät.

Testit avasivat silmiä ja opettivat asioita

Keikat Saksaan, Tanskaan ja Italiaan antoivat myös kokemuksia kerrottavaksi. Ketola harjoitteli kaikissa neljässä seurassa oman ikäistensä tai vuotta vanhempien kanssa, ja pääsi vertailemaan henkilökohtaisesti toimintatapojen eroja.

– Kentällä asiat ovat aika samanlaisia. Ollaan teknisiä, juostaan paljon, ei anneta periksi, Ketola kuvailee.

– Kentän ulkopuolella tavat ja tuollaiset ovat kuitenkin erilaisia. Saksassa ollaan ehkä vähän järjestelmällisempiä, kun taas Italiassa ei niin.

Valmennus on jokaisessa Ketolaa testanneessa seurassa varmasti huippuluokkaa, mutta arki eri paikoissa olisi silti erilaista.

– Milanissa mulla olisi ollut puolen tunnin treenimatka bussilla joka päivä. Mönchengladbachissa taas on kampus, jonka vieressä kentät ovat. Siellä ei tarvitsisi ikinä matkustaa treenien takia minnekään, Ketola vertaa.

– Näillä reissuilla olen oppinut asioita. Ne ovat avanneet silmiä, ja olen nähnyt, minkätasoista jalkapalloa mun ikäiseni pelaavat maailman huipulla, mimmoista olisi asua tai elää siellä.

Jo kolmas kausi edustuksen mukana

Seuratasolla Ketola on edustanut Pallo-Iirojen lisäksi myös FC Raumaa. Viime kaudella hän pelasi Iirojen paidassa seitsemässä miesten Kolmosen pelissä ja viimeisteli niissä kaksi maalia.

Alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa hän esiintyi viime kaudella neljästi ja teki neljä maalia.

– Edustuksen mukana olen nyt ollut, ja nyt alkaa oikeastaan kolmas kausi. Tein 14-vuotiaana sen debyytin, ja siitä asti olen harjoitellut edustuksen mukana, Ketola kertaa.

– Todella tykkään joukkueesta. Tykkään harjoitella, tykkään pelata. Meillä on hyvä joukkue, ja toivon menestyksekästä kautta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut