Markku Mäkinen ja Pasi Heino esittelevät vanhoja laminoituja lehtileikkeitä Pallo-Iiroista. Suojakalvot tulevat tarpeeseen, sillä osa seuraan liittyvistä dokumenteista saattaa olla jopa 90 vuotta vanhoja.
Niin paljon ikää vuonna 1930 perustetulla Pallo-Iiroilla on mittarissa.
Yksi lehtileikkeistä kertoo Paavo Virtasesta. Helsingin Palloseurasta Raumalle yllättäen siirtyneestä maajoukkuepelaajasta tuli voimahahmo, joka oli niin kentällä, valmentajana kuin nappulaliigan perustajana elvyttämässä seuran toimintaa sotavuosien jälkeen.
Noihin aikoihin 1950-luvun puolivälissä, vajaa kymmenvuotiaina pojankoltiaisina myös Mäkinen ja Heino hyppäsivät osaksi Iirojen historiaa.
– Eihän siihen aikaan ollut muuta tekemistä kuin heitellä kiviä ikkunoihin, joten jalkapallo piti pois pahanteosta, Mäkinen muistelee.
Mäntin kuva otsassa ja kumisaappaat jalassa
Ei ollut muita vaihtoehtoja kuin Iirot, harjoituksissa olivat nimittäin kaikki kaverit.
– Nöyrinä poikina pyysimme aina harjoituksista yhtä palloa lainaksi kotiin. Me olemme pula-ajan mukulia, joten eihän silloin rahalla jalkapalloja ostettu, vaan ruokaa. Nykypolvi ei sellaista aikaa ymmärrä, eikä tietysti tarvitsekaan, Mäkinen sanoo.
Pallot eivät muuten olleet mitään ”selectejä” tai ”nikejä”. Nahkakuulat imivät vettä ja painoivat kuin synti. Venttiilin tilalla oli nahkanyörillä suljettu täyttöaukko, jota kutsuttiin mäntiksi.
– Palloa kun erehtyi puskemaan, niin oli pari päivää mäntin kuva otsassa.
Otsalohkoon on tallentunut junnuajoilta myös parempi muisto, D-nuorten piirinmestaruusfinaali vuodelta 1959. Loppuottelu Porin Palloilijoita vastaan pelattiin Otanlahdessa marraskuisena sunnuntaina kello 10.
Heino oli uskonnollisesta kodista, joten lepopäivänä ei olisi isältä hellinnyt lupaa jalkapallopeliin.
– Kumisaappaat jalassa lähdin kotoa salaa pelaamaan ja tein loskassa kaikki kolme maalia, kun veimme piirinmestaruuden 3–0. Ja vielä kirkonmenojen aikaan, Heino tarinoi.
– Eihän meistä ihan messejä tullut, tokaisee Mäkinen.
Taidot riittivät kuitenkin Iirojen edustusjoukkueeseen, Heinolla aina nuorten maajoukkueleirille asti.
Monen lajin taiturien aika saisi joskus palata
Mäkinen ja Heino näkevät jalkapallon muuttuneen omista pelivuosistaan paljon, etenkin teknisesti ja taktisesti.
Viisi pelaajaa puolusti ja viisi hyökkäsi. Harjoittelussa korostui fysiikka, jos sekään.
– Junnujen harjoituksissa homma saattoi mennä kutakuinkin niin, että valmentaja heitti pallon keskelle, sanoi että tehkää jaot ja meni polttelemaan tupakkaa, Mäkinen hymähtää.
Jotain vanhoista ajoista futismiehet toivoisivat takaisinkin, kuten useamman lajin taiturit.
Lukon kultaiselta 60-luvulta tutuista kiekkoilijoista muun muassa sellaiset nimet kuin Teppo Rastio, Seppo Vainio, Pentti Jokinen, Esa Isaksson, Anssi Salonen, Pekka Ahlsten ja keväällä ajasta ikuisuuteen siirtynyt Pentti Rautalin pelasivat jalkapalloa Iiroissa.
Esikuvien katsominen oli juniorien juhlapäivä
Esikuvat olivat tärkeitä.
Kerran Heino oli kaveriensa kanssa Kisarannassa potkimassa, kun paikalle asteli Rastio.
Jalkapallossakin maajoukkueeseen yltänyt jääkiekkotähti loksautti poikien suut auki asettelemalla pallon pilkulle ja nikkaamalla sen selkä päin maalia kantapäällä alakulmaan.
– Me pikkupojat jäimme suu auki katsomaan tätä taiturimaista suoritusta ja harjoittelimme sitä myöhemmin vaihtelevalla menestyksellä.
Heino muistaa ihailleensa myös Heikki Kylänpään taituruutta niin, että intoutui harjoittelemaan tekniikkaa kotonakin ja sijoittui piirin taitokisoissa peräti kolmanneksi erään Veli-Pekka Ketolan vanavedessä.
– Päivän juhlahomma oli, kun pääsi katsomaan Iirojen edustusjoukkueen peliä. Sitä vähän ihmettelen, kuinka vähän junioreita nykyään näkee peleissä, Mäkinen miettii.
Se minkä tuhlaa pitää ensin tienata
Vuonna 1946 syntynyt Mäkinen pelasi jalkapalloa parikymmentä vuotta ja päälle pari vuotta vielä jääpalloakin.
Heinon pelit päättyivät hieman aiemmin terveysmurheisiin, mutta muuten tarina on samankaltainen: omien lasten kautta takaisin Iirojen toimintaan ja lopulta vanhojen pelikaverien matkassa mukaan Iiro-Vaareihin.
Vanhoja iiroja yhteen keräävässä tukiyhdistyksessä muut saavat tuntea olevansa jälleen pikkupoikia, sillä vuonna 1924 syntyneellä vaarien vaarilla Vilho Jokelalla, 96, on ikää enemmän kuin Iiroilla.
Parhaaksi ajakseen katsojina Mäkinen ja Heino nimeävät Iirojen miesten toistaiseksi pisimmän pätkän Ykkösessä vuosina 1993–2001.
– Silloin myös A- ja B-juniorit pelasivat SM-sarjoissa. Se on aika lailla maksimi, mihin Raumalla voidaan pystyä, Mäkinen näkee.
Tarinan mukaan Oraksen perustaja Erkki Paasikivi kysäisi joskus, milloin Iirot pelaa mestaruussarjassa. Teollisuusneuvos sai vastaukseksi, että sitten kun sinä haluat niin.
Tarina ei kerro, avasiko Paasikivi tuolloin kukkaronsa, mutta muutaman kerran Iirojen historiassa menestystä on haviteltu liiankin kovalla hinnalla ja koko seura on ollut mennä nurin. Mäkinen toivoo seuran ottaneen opikseen, että esimerkiksi pelaajille ei voi maksaa enempää kuin on tienattu.
– Olen sillä tavalla talousmiehiä, että niin firman kuin seurankin talous pitää olla varmalla pohjalla. Jos tienataan satanen, niin ei voi tuhlata 110 euroa. Eikä voi ajatella, että jos tänä vuonna myydään 100 pääsylippua, niin ensi vuonna myydään 200 ja tuhlataan rahat jo etukäteen.
”Ei ole ollut kuin perhe,työ ja Pallo-Iirot”
Mäkisen ja Heinon tarinoihin tiivistyy koko Pallo-Iirojen tarkoitus. 90-vuotias seura tuo ihmisiä yhteen, kasvattaa nuoria elämään ja luo siihen sisältöä vanhoille päiville asti.
– Jalkapallon kautta on tullut elinikäisiä ystäviä. Eikä pelkästään iirolaisista, vaan muissakin seuroissa pelanneita. Vaikka Rauman Pallo ja Lukko olivat pahoja vastustajia, niin kentän ulkopuolella oltiin kavereita ja ollaan vieläkin, Heino hymyilee.
Mäkinen pysähtyy oikein miettimään seuran merkitystä ja toteaa sen olleen iso osa elämää.
– Jos oikein ajattelee, niin eihän tässä ole ollut kuin perhe, työ ja Pallo-Iirot.
90-vuotisjuhlat siirtyvät EM-kisojen perässä ensi vuoteen
Raumalla oli tarkoitus yhdistää tänä kesänä kaksi jalkapallojuhlaa: Pallo-Iirojen 90-vuotisjuhlat ja Suomen miesten ensiesiintyminen EM-kisoissa. Molemmat siirtyvät vuodella.
– Suomi olisi pelannut 13.6. EM-kisoissa Tanskaa vastaan. Meillä oli tarkoitus järjestää silloin iso tapahtuma, jossa Äijänsuolla olisi pelattu samana päivänä muun muassa nappulaliigaa sekä miesten ja naisten edustusjoukkueiden peli. Talviharjoitteluhalliin olisi tullut iso screeni, olisi katsottu Suomen matsia, syöty, juotu ja juhlittu, Iirojen toiminnanjohtaja Kaija Savunen kertoo.
– Mutta siirrämme sen tapahtuman vuodella eteenpäin, kuten kaikki muutkin ovat tehneet. Täytyy katsoa, jos ottaisi koko juhlavuoden uusiksi.
Savusen mukaan juhlavuoden aikana oli tarkoitus olla muutenkin isompaa ja pienempää muisteloa, mutta suunnitelmat menivät uusiksi.
– Tarkoitus oli ympätä vuoteen kaikenlaisia tapahtumia, jossa olisi muistutettu, kuinka vanhoja me olemme. Onhan se aikamoinen saavutus, että seura on 90 vuotta vanha, sillä urheiluseurat eivät tunnetusti ole mitään kultakaivoksia varsinkaan Suomessa.
Kerta ei olisi ensimmäinen, kun juhlat siirtyvät seuraavan vuoden puolelle. Esimerkiksi Pallo-Iirojen 50-vuotisjuhlat järjestettiin vuoden 1981 puolella, vaikka pyöreitä tuli mittariin jo kesällä 1980.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.