Rauman Lukkoa kausilla 2016–18 edustanut Joose Antonen pukee jatkossa Oulun Kärppien pelipaidan ylleen.
Antonen, 27, on solminut oululaisseuran kanssa vuoden sopimuksen.
Antonen siirtyy Kärppiin KooKoosta, jossa hän pelasi kaksi kautta. Alkujaan hyökkääjä on Ilveksen kasvatti.
Antonen tuli vuonna 2016 tekemään Lukkoon läpimurtoaan liigajäillä. Se ei oikein onnistunut, sillä yhteensä 62 ottelussa syntyi 5+8 tehopistettä.
Ilveksessä ja varsinkin KooKoossa alkoi kulkea huomattavasti paremmin.
Antonen pelasi Kouvolassa 41 ja 32 tehopisteen kaudet ja pääsi tällä kaudella pelaamaan ensimmäistä kertaa myös A-maajoukkueessa.
Kärpät tiedotti perjantaina myös oman kasvattinsa Julius Junttilan, 31, vuoden mittaisen jatkosopimuksen.