Esikuvana "Pieni vihapallo" – Lukon kiikarissa oleva Blake Christensen seuraa tarkkaan Bruinsin supertähden otteita

Blake Christensenin tutustumisjakso Lukkoon ei ole ainoa laatuaan. Steve Moses teki vastaavanlaisen tutustumiskäynnin Jokereihin.

Lukon harjoitusten pienpeli on ohi, ja sininen joukkue on voittanut maalirikkaan väännön parin maalin erolla valkoisiin.Sinisten pelaajat kerääntyvät maalivahti Oskari Setäsen ympärille, ja Tapio Laakso nakkaa hanskan kohti hallin kattoa.Kun kinnas putoaa jäähän, lakoavat ympärillä olevat pelaajat selälleen.

Pelaajat alkavat nauraa yhtä aikaa NHL-seura Carolina Hurricanesin viime kaudella tutuksi tekemän joukkuetuuletuksen jälkeen.

– Silloin kun voittaa, täytyy pitää hauskaa, naurahtaa amerikkalaishyökkääjä Blake Christensen.

Poikkeuksellinen tutustumisjakso

Tempaus kertoo hyvin raumalaisjoukkueen tunnelmista Pitsiturnauksen alla, mutta myös siitä, että Lukkoon tutustumaan tullut Christensen on kotiutunut erittäin hyvin sinikeltaisiin jo muutaman päivän aikana.

Hän jatkaa ensi kaudella Yhdysvalloissa yliopistossa viimeisen vuotensa, mutta kaksiviikkoinen tutustumisjakso antaa sekä Lukolle että Christensenille mahdollisuuden katsastaa tilannetta tulevaa kautta ajatellen.

Springfieldissä Massachusettsin osavaltiossa American International Collegessa opiskeleva 24-vuotias amerikkalaishyökkääjä kertoo tutustumisjakson olevan varsin poikkeuksellinen.

Lukko oli sopivaan aikaan yhteydessä Christensenin agenttiin, ja pelaaja innostui heti ajatuksesta.

– Olen aina ollut kiinnostunut Euroopassa pelaamisesta sen jälkeen, kun opinnot päättyvät. Tämä on ensimmäinen askel siihen, että tulisin valtameren yli pelaamaan.

Liigassa on tehty aiemminkin vastaavanlainen visiitti, joka silloin johti onnistuneeseen lopputulokseen.

New Hampshiren yliopistossa opiskellut amerikkalaishyökkääjä Steve Moses kävi tutustumassa kesällä 2011 tuolloin vielä Liigassa pelanneeseen Jokereihin, ja valmistuttuaan teki sopimuksen helsinkiläisten kanssa.

Heti ensimmäisellä liigakaudellaan 175 senttiä pitkä amerikkalainen nakutteli Jokereissa 55 otteluun 22 maalia ja 16 syöttöä.Tämän jälkeen hän on iskenyt narripaidoille 164 pelissä 125 pistettä.

Pelillinen esikuva Bostonissa

Christensenin tutustuminen raumalaisjoukkueeseen on ollut hikistä, sillä hän on urakoinut harjoituksissa täysillä muiden mukana.

Kentällisharjoituksissa heti huomaa, että 175-senttisellä hyökkääjällä on erittäin pehmeät kädet ja pelisilmää hakea syöttöä vielä mahdottomankin tuntuisissa tilanteissa.

Viime kaudella hän iski koululleen NCAA-sarjassa 41 ottelussa tehot 16+31, jolla irtosi koko sarjan pistepörssissä kahdeksas tila ja paikka itäisen konferenssin toisessa all stars -kentällisessä.

Christensenin joukkue oli lopulta kahdeksan parhaan joukossa koko yliopistosarjassa.

– Meillä oli todella hyvä vuosi. Konferenssimme on kova, ja kaudessa on paljon tasaisia matseja.

Christensen on itsekin sitä mieltä, että hänellä on hyvä mailatekniikka ja hän rakentaa mielellään tilanteita muille.

Kun katselee Christensenin eleettömän taitavaa peliä, ei tule ensimmäisenä mieleen pelaaja, johon hän itseään vertaisi.

Se on Boston Bruinsin tähtihyökkääjä Brad Marchand.

Tiuhan pistetehtailun lisäksi Marchandin peliä kuvaa hyvin hänen liikanimensä ”The little ball of hate”, vapaasti suomennettuna ”Pieni vihapallo”.

Ei nimittäin ole olemassa koiruutta, jota Bostonin 175-senttinen laituri ei olisi jättänyt voittamisen eteen tekemättä.

– Näkisin, että olen samalla tavalla taitava pelaaja, joka mielellään taklaa ja on mukana hässäköissä, yliopistoltaan Bruinsin peleissä käyvä Christensen naurahtaa.

Lukon kopissa tutut kasvot

Etelä-Floridasta Coral Springsin kaupungista kotoisin oleva Christensen muutti jo 14-vuotiaana jääkiekon perässä Michiganiin.Juniorivuosien jälkeen hän pääsi Yhdysvaltain jääkiekon tähtitehtaaseen USNDTP-kehitysohjelmaan, jossa samana vuonna hänen kanssaan pelasi muun muassa Buffalo Sabresin supertähti Jack Eichel.

Sen jälkeen Christensenin polku on ristennyt muidenkin NHL:n tähtien, kuten USHL:ssä Winnipeg Jetsin Kyle Connorin ja Vancouver Canucksin Brock Boeserin kanssa.

Mutta osui hänelle myös Lukon kopissa valmiiksi tutut kasvot, sillä Christensen pelasi kaudella 2013–14 Youngstown Phantomsissa yhdessä Lukas Klokin kanssa.

– Emme me paljon sillä kaudella olleet tekemisissä, mutta heti tunnistimme toisemme, ja oli iloinen jälleennäkeminen.Ensi kaudella hänelle voi tulla samassa kopissa monta jälleennäkemistä, jos osapuolten kiinnostus on yhtä vahvaa myös tutustumisjakson jälkeen.

Virallista sopimusta yliopistopelaajan kanssa ei voi vielä tehdä, mutta Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt oli ainakin luottavainen, että tutustumisjakso vakuuttaa amerikkalaisen.

– Täytyy katsoa kauden jälkeen vaihtoehdot läpi. Mutta olen ehdottoman kiinnostunut tulemaan tänne takaisin ensi kaudella, Christensen kertoo.

Tulevaisuus näyttää, tuleeko yhteistyöstä Mosesin ja Jokereiden kaltainen tuhkimotarina.

Jääkiekon parissa myös uran jälkeen

Amerikkalaisessa yliopistokoulutuksessa on mahdollista yhdistää opinnot ja urheilut sujuvasti yhteen.

Lukkoon tutustumassa oleva Blake Christensen kertoo yhdistelmän olevan työläs, mutta antoisa.

– Aluksi tasapainoilu koulun ja jääkiekon välillä on aika rankkaa, mutta siihen tottuu.

Christensen opiskelee American International Collegessa pääaineenaan liiketoimintaa ja sivuaineenaan taloustiedettä.

Hän tähtää ensisijaisesti ammattilaiskiekkoilijaksi, mutta ura lajin parissa kiinnostaa muutenkin.

– Voisin ajatella valmentavani kiekkoa, tai miksi en jopa olla urheilujohtaja jossain joukkueessa (general manager).

Yliopistoissa ollaan tarkkoja siitä, että urheilun lisäksi myös oppi tarttuu nuoriin.

Christensenin mukaan tämä tarkoittaa välillä sitä, että bussimatkoilla pitää lukea jo tuleviin tentteihin.

– Vähän se riippuu myös pääaineesta. Esimerkiksi minä en ole koskaan lukenut bussissa, ja valtaosa yrittää tehdä hommat ennen pelireissuja.

– Mutta se on tarkkaa, että pitää olla vähintään kolmosen keskiarvo, että saa pelata. Ja meillä kaikilla se ylittyy selvästi, American International Collegea käyvä Christensen sanoo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut