Mitä ajattelit finaalitappion jälkeen, kuinka paljon nukut ja Lukko vai Ässät?Näitä ja monia muita asioita Kiukaisten koulun oppilaat utelivat perjantaina Eveliina Suonpäältä, josta tuli koulun kummiurheilija.
Lapset olivat odottaneet useita päiviä esikuvansa saapumista koululle, eivätkä joutuneet pettymään.
Panelian Raikkaan kasvatilla oli aikaa kirjoittaa nimikirjoituksia jokaiselle 130 oppilaalle, joiden muodostama jono kiemurteli kauniisti koulun liikuntasalissa.
Suonpää pääsi jälleen olemaan sellainen roolimalli, jota hänellä ei itse nuoruudessaan ollut.
– Kuvittelin silloin, että olen ainoa naisjääkiekkoilija koko maailmassa. En ollut esimerkiksi kuullutkaan Tuula Puputista. Nämä lapset näkevät sitten taas esikuvia sosiaalisessa mediassa joka päivä.
Ässien ikoni oli romuttaa haaveet
Eveliina Suonpään mukaan se oli hieman harmikin, että hänellä ei ollut aikanaan naisesikuvaa.
Nelivuotiaana kiekkoilun isoveljensä jalanjäljissä aloittanut maalivahti pelasi B-junioreihin saakka poikien kanssa, eikä edes haaveillut muusta.
Petri Vehasen torjuntatyöskentelyä ihaillut Suonpää muistaa nuoruudestaan yhden hetken, jolloin hänen ammattikiekkoilijan unelmansa oli pirstaloitua.
Panelian jäähallissa vieraili tuolloin Porin Ässissä pelannut Matti Kuparinen, jolta nuori maalivahtilahjakkuus kysyi napakan kysymyksen.
– Kysyin, voisivatko tytöt joskus pelata miesten SM-liigassa. Hän sanoi suoraan, että ei. Olin ihan hirveän surullinen sen jälkeen, Suonpää muistelee.
– En edes tiennyt silloin, että naisillakin on joku liiga. Luulin vain, että en voisi koskaan enää pelata.
Ylimääräinen aika yllätti täysin
Viime kaudella Suonpään yksi unelma täyttyi, kun hän pääsi pelaamaan jääkiekkoa ensimmäistä kertaa täysipainoisesti.Hän torjui Linköpingin sarjan hopealle, ja nautti etenkin loppukaudesta.
Hän myöntää, että siirtyminen ammattimaiseen harjoitteluun ei onnistunut täysin kivuttomasti.
– Ajan määrä yllätti minut. Se vaati totuttelua, että aamuharjoitusten jälkeen ei tarvinnutkaan mennä töihin tai opiskelemaan. Siinä alkoi liikaa miettiä yksittäisiä maaleja ja tilanteita.
Suonpää kuitenkin tunnisti tilanteen nopeasti, ja onnistui löytämään hyvän rytmin arkeensa.
Joulun aikaan hän alkoi nauttia täysillä ammattilaisuudesta, ja se näkyi myös kaukalossa.
– Kasvoin vuoden aikana henkisesti todella paljon. Esimerkiksi siinä, että se ykkösveskarin paikka oli vain napattava.
Ruotsin pääsarjassa muutamille pelaajille pystytään tarjoamaan ainekset ammattiurheiluun. Suonpään mukaan palkka ei silti päätä huimaa, mutta rahallisen korvauksen lisäksi seurat hoitavat arjessa ruokahuoltoa, varusteet ja pyykit ensiluokkaisesti.
Tällä kaudella hän on saanut kirjoittaa virallisiin papereihin olevansa ammattiurheilija.
– En minäkään sitä voisi kirjoittaa, jos en saisi Olympiakomitean tukea. Se lopulta sen asian mahdollistaa.
Arvostusta saa vain tekemällä
Suonpää huomasi Ruotsissa nopeasti, miten seurat nostavat naiskiekkoilua ylemmäs jalustalla kuin esimerkiksi Suomessa.Esimerkiksi Linköpingillä on yhteiset kotisivut miesten ja naisten edustusjoukkueilla, sen lisäksi mainonnassa molemmat joukkueet ovat rinnakkain.
Ja jos seura sopii yhteistyösopimuksen, niin yritykseen lähtee vierailulle aina mies- ja naispelaaja.
– Ne ovat pieniä juttuja, mutta Suomessa yhteistyökumppanit ovat aina miesten joukkueen. Mutta HIFK:lla on sellainen tilanne, että osa sponsoreista vaatii, että se tuki menee naisille. Siellä on tehty hyvää työtä.
Suonpää on kuitenkin henkilökohtaisesti kokenut jokaisessa pelaamassaan paikassa, että häntä arvostetaan.
Tilanteeseen ei pääse vaatimalla, vaan tekemällä.
– Raumallakin minulla oli tosi hyvin asiat, mutta olin aina siellä hallilla treenaamassa. Sama Ruotsissa. Kun kävin joka päivä salilla, niin miestenkin fysiikkavalmentaja otti minut heti tosissaan.
– Ei se sillä tule, että sanoo että tarvitsen tätä tätä ja tätä. Sillä sen saa, että tekee asioita hyvin. Pitää löytyä se urheilullisuus myös jään ulkopuolella, niin sitä arvostusta alkaa tulla.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.