Etelä-Suomen avi alleviivasi kohupäätöstä: lasten harrastustoimintaa ei ole kielletty – Raumalla saa harrastaa melko normaalisti, mutta tunnin hikinen painimatsi menee jo yli rajan

Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, tiedote jätti oven auki myös täysin normaalille harrastamiselle, oli kontaktikieltoja tai ei. Harrastajien täytyy vain päättää niin.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston torstaina tekemistä uusista koronarajoituksista nousi kohu. Pääkaupunkiseudulla 20. elokuuta voimaan astuvat kokoontumisrajoitukset kolahtavat tapahtuma-alaan, mutta suurin parku taisi sittenkin nousta lasten ja nuorten harrastustoimintaa koskevista kontaktirajoituksista.

Etelä-Suomen avi julkaisi perjantaina tiedotteen, jossa se alleviivasi, että harrastustoimintaa ei ole määrätty keskeytettäväksi. Toiminta täytyy kuitenkin järjestää siten, että osallistujilla tai asiakkailla on mahdollisuus välttää lähikontakti toisiinsa.

– Käytännössä määräys tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sisäliikuntatilassa harrastajia ei voi olla samanaikaisesti paikalla liikaa. Heillä täytyy olla mahdollisuus pitää laissa määritelty kahden metrin etäisyys toisiinsa, avin ylitarkastaja Oona Mölsä selvensi.

”Ulkona voi harrastaa vapaasti”

Lähikontakti on määritelty tartuntatautilaissa sisä- ja ulkotiloissa eri tavoin. Sisätilassa lähikontaktilla tarkoitetaan ihmisten oleskelua alle kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia toisiinsa. Ulkotilassa lähikontaktilla tarkoitetaan ihmisten fyysistä kontaktia toisiinsa, mutta tietynmittaista etäisyyttä ei vaadita.

– Järjestäjä voi joutua rajoittamaan harrastajamääriä sisätiloissa, jotta turvavälien mahdollisuus toteutuu. Sen sijaan ulkotiloja päätös koskee vain, jos paikalla on samanaikaisesti yli 50 henkilöä. Eli ulkona voi lähtökohtaisesti harrastaa vapaasti.

– Toki päätöksemme voi vaikuttaa harrastustoiminnan luonteeseen. Esimerkiksi joukkuelajeissa, joissa pelatessa syntyy herkästi fyysisiä kontakteja, voisi nyt hankalassa epidemiatilanteessa lisätä esimerkiksi tekniikkaharjoituksia, Mölsä vielä ehdotti.

Kontaktia saakin ottaa, jos haluaa?

Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, tiedote jätti oven auki myös täysin normaalille harrastamiselle, oli kontaktikieltoja tai ei. Harrastajien täytyy vain päättää niin.

Avin kontaktimääräys koskee nimittäin Mölsän mukaan vain tiloista vastaavia toimijoita. Niin tulkiten vaikkapa salibandy- tai jalkapalloporukan jäsenet voivat itse päättää, että lähikontaktin ottaminen ei heitä haittaa.

– Ihmiset itse vastaavat omasta toiminnastaan ja käyttäytymisestään tiloissa, eikä lähikontaktiin hakeutumista sinänsä ole päätöksellä kielletty, Mölsä totesi.

Avin uusin päätös on voimassa Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla 12. syyskuuta saakka. Avi kumoaa tehdyt rajoitukset, jos tilanne paranee ja päätöksen edellytykset eivät enää täyty.

Raumalla harrastaa voi melko normaalisti

Myös Lounais-Suomen aluehallintovirasto kertoi perjantaina omista päätöksistään. Kokoontumisrajoitukset kiristyvät osassa Satakuntaa. Avi päätti ottaa käyttöön tartuntatautilain pykälän 58 d mukaisen rajoituksen lähikontaktien välttämisestä Rauman, Euran, Eurajoen, Kokemäen, Säkylän ja Huittisten kuntien alueilla aikavälillä 16.8.–14.9.

Rauma siirtyi koronaepidemian leviämisvaiheeseen jo ennen muuta Satakuntaa, ja lähikontaktirajoitus oli kaupungissa voimassa jo ennestään.

Myös Satakunnan alueellinen koronanyrkki antoi omia suosituksiaan, mutta sekasotkun lopputulema on, että harrastustoiminta voi jatkua Raumalla melko normaalisti.

Lapset ja nuoret voivat harjoitella ja kilpailla normaalisti niin sisällä kuin ulkona. Rauman toimialajohtaja Soile Strander kertoo saaneensa kysyessään koronanyrkiltä vastaukseksi, että lapsilla ja nuorilla tarkoitetaan vuonna 2001 syntyneitä ja sitä nuorempia. Rajoitukset eivät koske myöskään ”ammattiurheilemista tai ammattimaista urheilua”. Esimerkiksi huoltajien on kuitenkin syytä olla kontaktien kanssa tarkkana.

– Varmaan suurin haaste tulee pukukopeissa, jos sinne sattuu änkeämään pieneen tilaan esimerkiksi paljon vanhempia pukemaan varusteita, Strander pohtii.

Ainoa varsinainen harrastusten kontaktirajoitus jäisi näin koskemaan aikuisia, kun sisätiloissa on yli 10 ja rajatuissa ulkotiloissa yli 50 henkilöä. Hieman huvittavakin linjaus on, että toiminta ei voi jatkua sellaisissa lajeissa, joissa lähikontakti kestää yli 15 minuuttia.

– Yritimme kovasti miettiä, mikä sellainen urheilulaji voisi olla. Esimerkiksi palloilulajeissahan kontakti ei kestä noin kauan. Ehkä se sitten, jos joku painii tunnin saman kaverin kanssa, Strander tulkitsi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut