Euralainen Jussi Lehto hyppäsi vapaaottelukehään lähes kylmiltään

Euralainen Jussi Lehto on aina halunnut harrastaa kamppailulajeja. Hän löysi oman lajinsa vapaaottelusta 29-vuotiaana.

Vapaaottelija Jussi Lehto, 29, jännitti porilaisessa yökerhossa viime syyskuussa. Hän odotti ensimmäisen vapaaottelumatsinsa alkamista, mikä oli hänelle myös ensimmäinen kamppailu-urheiluottelu koskaan.

Jännitys haihtui nopeasti ja ottelun jälkeen hän tuuletti voittoa. Marraskuussa tuli toinen kamppailu, siitäkin Lehdon tilille merkittiin voitto.

Saldo on hämmentävä miehelle, joka aloitti vapaaotteluharjoittelun vasta kuukausi ennen avausotteluaan.

Jussi Lehto on nuoresta pitäen halunnut harrastaa kamppailulajeja, mutta Eurassa vaihtoehtoja on ollut vaihtelevasti tarjolla.

Vuonna 2014 hän löysi tiensä vapaaottelusalille, mutta siellä hän keskittyi pystyotteluun ja nyrkkeilyyn, jota hän oli käynyt harrastamassa aiemmin Paneliassa.

Hän on ottanut viimeisen vuoden aikana painiharjoitteita myös ohjelmistoonsa, mutta hän kokee olevansa kehässä omimmillaan pystyssä.

– Edelliset ottelut ovat tosin menneet päin helvettiä pystyssä, mutta se on ollut ihan puhtaasti jännitystä. Nyt olen kehittynyt paljon myös painissa, enkä enää pelkää sinne mattoon joutumista, Eura Fight Brothersia edustava Lehto toteaa.

Välillä euralaisia ottelijoita sparraava Ville Yrjölä naurahtaa, että pelko oli aiheellinen. Vuodesta 2008 lähtien ammattilaisena otelleen Yrjölän luonnehdinnan mukaan Lehto ei aluksi ymmärtänyt mattopainista ”hölkäsen pöläystä”.

– Jos hänet sai selälleen, siellä se makasi X-asennossa. Hän on kehittynyt valtavasti. Kun vielä ottelusilmä kehittyy, niin hänestä tulee kone, Yrjölä kehuu.

Nyt euralainen haaveilee ainakin yhdestä matsista ammattilaisena. Haaveeseen yltääkseen hän harjoittelee kuudesti viikossa ja ottelee seuraavaksi Fight Night Finland 14 -tapahtumassa 6.5. Turussa Antti Terästä vastaan.

– Nyt on ensimmäistä kertaa hyvä ja luottavainen fiilis. Vastustaja on todella pystypainotteinen, hän on tyrmännyt kaksi kolmesta. Saamme varmasti hyvät huitomiset pystystä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut