Euran Pallon kasvatti Jutta Rantala äänestettiin kuukauden pelaajaksi - "Haluaisin voittaa maalipörssin"

Jutta Rantalalla on kasassa jo seitsemän maalia tällä kaudella. Kuva: Eetu Setänen

HJK:n köyliöläishyökkääjä Jutta Rantala on valittu naisten jalkapalloliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta tehtiin pelaajien äänestyksellä.

Täksi kaudeksi Hongasta HJK:n paitaan vaihtanut Rantala teki maalis-huhtikuussa peräti kuusi maalia. Viime vuonna hyökkääjä tarvitsi samaan määrään koko kauden.

Menneenä viikonloppuna Rantala teki jo kauden seitsemännen maalinsa, kun HJK voitti JyPK:n 2-0.

Rantala iski ONS:ia vastaan vieraissa neljä osumaa (5-2) ja FC Honkaa vastaan kaksi (3-2). Espoossa tärkeä voittomaali syntyi tuomarin antamalla lisäajalla.

- Minulla on sellainen olo, että olen kehittynyt viime kaudesta. Päätös lähteä Hongasta oli vaikea, mutta toisaalta myös helppo. Viime kausi oli niin huono, että halusin tulla katsomaan mitä HJK:lla on minulle annettavaa, Rantala kommentoi tiedotteessa.

Hänen siirtonsa HJK:n väreihin uutisoitiin joulukuussa. Sen jälkeen Klubi on edennyt Suomen Cupin finaaliin ja voittanut kaikki kuusi pelaamaansa Naisten Liigan ottelua.

- Alkukautemme on ollut hyvä, olemme saaneet ne voitot, mitkä olemme halunneetkin. Myös oma peli on sujunut, Rantala toteaa.

- En ole yllättynyt, että meillä on näin paljon pisteitä. Treenasimme ja pelasimme niin hyvin jo talvikaudella. Oma maalimäärä maistuu tietysti myös, vaikka ne ovatkin tulleet vain kahdessa pelissä.

Rantala pelaa nuoresta iästä huolimatta Naisten Liigaa jo kuudetta kautta. Euran Pallon kasvatti aloitti pääsarjauransa Porissa NiceFutiksen riveissä (2014-2015).

Seuraavat kaksi kautta menivät TPS:ssa ja viime vuosi FC Hongassa. Toistaiseksi paras vuosi oli 2017, kun hän teki 22 pelaamassaan ottelussa 14 maalia.

- Haluaisin voittaa maalipörssin, se olisi hienoa, mutta en aseta siitä itselleni paineita. Suunta on kuitenkin oikea, Rantala toteaa.