Fera lakkautti toiminnanjohtajan pestin

Feralla on jatkossa myyjä ja seurakoordinaattori. Operatiiviseksi johtajaksi nimitetään yksi hallituksen jäsen.

Feralla ei tästä eteenpäin ole ollenkaan toiminnanjohtajaa. Raumalaisessa pesäpalloseurassa käytiin loppukesällä muutosneuvottelut, joiden seurauksena koko toiminnanjohtajan pesti lakkautettiin.

Neuvotteluiden seurauksena toiminnanjohtaja Julia Falckin toistaiseksi voimassa ollut työsuhde päättyi syyskuun viimeiseen päivään.

– Seuratyö on sellaista, että välillä työt kasautuvat yhdelle, kahdelle tai kolmelle ihmiselle, Feran puheenjohtaja Riikka Loutti kommentoi.

– Seurassa on tapahtunut viime vuosina niin sanotusti isoja muutoksia, kun toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja lähtivät aika lailla samaan aikaan. Siinä ei toki ollut mitään ongelmia taustalla.

Pitkään seuran puheenjohtajana toiminut Sanna-Leena Jokinen muutti tuolloin Hämeenlinnaan, ja toiminnanjohtaja Miia Rajala vaihtoi työpaikkaa.

Feran puheenjohtajaksi nousi ensin Hannu Toivonen, ja häneltä nuijan peri joulukuussa 2022 Riikka Loutti. Falck puolestaan nimitettiin Feran toiminnanjohtajaksi huhtikuussa 2022.

– Me olemme pitkään pohtineet, miten tässä halutaan tehdä työt, että kukaan ei kuormitu liikaa, Loutti toteaa.

Toiminnanjohtajan tehtävät on Ferassa jatkossa tarkoitus jakaa myyjälle, seurakoordinaattorille ja yhdelle hallituksen jäsenelle.

Myyjäksi on jo huhtikuussa palkattu Niko Nurmi, ja nyt perustettavaan seurakoordinaattorin pestiin etsitään työntekijää.

Puolipäiväinen seurakoordinaattori

Syyskuun viimeiseen päivään päättyi käytännössä myös junioripäällikkö Jenna Mäkelän työsuhde. Hän on jäämässä äitiyslomalle, ja Fera on etsinyt julkisella haulla uutta junioripäällikköä kesäkuun lopusta lähtien.

– Jenna on hoitanut todella hienosti junnupuolta. Hänen kanssaan on nyt sovittu, että hän on meidän työntekijämme siihen asti, kun hänen äitiyslomansa alkaa, Loutti valottaa.

Feran uudessa organisaatiomallissa myyjä on täysipäiväinen, mutta seurakoordinaattori vain puolipäiväinen. Hän ei myöskään varsinaisesti johda seuraa.

– Seurakoordinaattori hoitaa seuran juoksevia asioita – sitä kaikkea pientä silppua, jota seuratyössä paljon on, Loutti kertoo.

– Yksi hallituksen jäsen taas nimitetään operatiiviseksi johtajaksi. Hän järjestää viikkopalaverit ja katsoo, että työt tulevat hoidetuksi. Hallitus määrittää linjat ja pitää langat käsissään.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut