Fera sai tahtonsa läpi – B-tyttöjen finaalisarja käynnistyy jo sunnuntaina

Raumalaiset yrittävät kirkastaa kahden vuoden hopeaputkensa kultaiseksi.

Alkuperäisessä otteluohjelmassa ensimmäiseksi pelipäiväksi oli merkitty tuleva maanantai, mutta Kempeleen Kiri ja Fera aloittavat mestaruustaiston jo sunnuntaina.

Finaalisarja käynnistyy Kempeleessä, ja mestaruus on ensimmäistä kertaa katkolla keskiviikkona, jolloin joukkueet kohtaavat Otanlahdessa. Keskiviikon ottelu käynnistyy jo kello 16.30.

Mahdollinen kolmas finaali pelataan sunnuntaina 15. syyskuuta Kempeleessä.– Kyllähän tämä meille ihan hyvä ohjelma on, sillä nyt meidän pelaajiemme ei tarvitse olla koulusta pois, Feran pelinjohtaja Marko Lomppi iloitsee.

– Kempele puolestaan halusi tulla keskiviikkona tänne, mikä on ihan ok meille.

Kempele on pelannut vahvan kesäkauden, sillä joukkue voitti sekä alku- että jatkolohkonsa ja hoiteli tiensä suoraan kahdessa ottelussa eteenpäin niin puolivälieristä kuin välieristäkin. Hallikaudella joukkue sai kaulaansa SM-hopeat.

Finalistit pelasivat eri lohkoissa eivätkä ole tällä kaudella kohdanneet kertaakaan.

– Ei missään kohtaa, ei edes harjoituspelissä. Hallifinaalissa he pelasivat Hämeenkyröä vastaan, ja se peli tuli kyllä katsottua, mutta siitä on jo puoli vuotta aikaa. Puolessa vuodessa ehtii tapahtua paljon, Lomppi toteaa.

KeKi lähtee nyt tavoittelemaan seurahistoriansa ensimmäistä Suomen mestaruutta. Fera on viettänyt kultajuhlat viimeksi vuonna 2013, ja kahtena viime syksynä pelaajien kaulaan on ripustettu hopeiset mitalit.

– Uskon, että vastus kovenee aina kierros kierrokselta. Odotan piukkoja pelejä, jotka ratkeavat yksittäisiin suorituksiin, Lomppi ennakoi.

– Vaikka Kempeleen avara kenttä antaa mahdollisuudet läpilyönteihin, odotan pinnan jaksoja. Ei varmaan 10–10-jaksoja pelata.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut