Feran B-tytöt kovalla kokoonpanolla SM-alkuturnaukseen – lauantaina Rauman talviharjoitteluhallissa pelaavat kaikki B-juniori-ikäiset

Feran kokoonpanossa nähdään muiden muassa Aurora Frantsila, joka viime viikonloppuna loisti myös naisten SM-halliturnauksessa.

| Päivitetty

Rauman Feran B-tyttöjen joukkue pelaa lauantaina pesäpallon SM-alkuturnauksessa Rauman talviharjoitteluhallissa. Feran pelinjohtaja Toni Lehtinen kertoo, että lauantain kolmessa ottelussa peliaikaa saavat myös B-juniori-ikäiset edustusjoukkueen sopimuspelaajat, eli kaikkiaan 14 pelaajaa.

– Kaikki pelaavat vähintään kahdessa ottelussa. Superin sopimuspelaajista ovat mukana Aurora Frantsila, Hulda Alanen ja Erica Rosendahl, Lehtinen sanoo.

Täksi kaudeksi Feraan siirtynyt Frantsila ehti antaa hyviä näyttöjä jo viime viikonloppuna naisten SM-alkuturnauksessa. Hän löi kolme juoksua Feran voitto-ottelussa Tahkoa vastaan.

B-tyttöjen turnauksessa Feran vastustajat ovat Haminan Palloilijat, Helsingin Roihu ja Hyvinkään Tahko.

– Vastustajien taso selviää oikeastaan vasta pelipäivänä, kun näkee, ketkä heillä pelaavat. Lähtökohtaisesti Hamina on varmaan päävastustajamme. Se pelasi viime kaudella B:ssä nuorella joukkueella hyviä pelejä, ja sen pitäisi olla tällä kaudella kokeneempi ja kovempi, Lehtinen arvioi.

Fera voitti B-tyttöjen SM-hallikultaa viime vuonna. Pelinjohtajan mukaan tänä vuonna tavoitteena on uusia mestaruus, eli lauantaina Fera pyrkii pääsemään alkuturnauksesta jatkoon ja lopputurnaukseen.

– Meillä pitäisi olla peli hyvällä mallilla, kun olemme päässeet harjoittelemaan talviharjoitteluhallissa kolme kertaa viikossa, Lehtinen toteaa.

Pesäpallon B-tyttöjen SM-halliturnaus Rauman talviharjoitteluhallissa klo 9 alkaen. Fera–HP kello 9, Roihu–Fera kello 13 ja Fera–Tahko kello 17.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut