Raumalaistykki teki sopimuksen Poriin!

Henna Suomisen lyönnit ovat jatkossa Pesäkarhujen käytössä. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press

Henna Suomisella olisi ollut Fera-sopimuksessaan optio myös ensi kaudesta, mutta sitä ei käytetty.

Pelipaikan hän löysi kuitenkin varsin läheltä. Suominen lähtee takomaan juoksuja hallitsevan Suomen mestarin Porin Pesäkarhujen paidassa.

Tampereella asuva raumalainen on tehnyt Pesäkarhujen kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen.

– Porista otettiin yhteyttä ja koin tämän vaihtoehdon parhaimmaksi oman kehityksen kannalta, Suominen perustelee tiedotteessa valintaansa lähteä Poriin pelaamaan.

Pilke silmäkulmassa Suominen lupaa tuoda porilaisjoukkueeseen mukanaan myös tukun raumalaisuutta.

– Olen aloittanut pesiksen 6-vuotiaana ja tulevasta kaudesta minulla on todella odottavaiset fiilikset. Tavoitteenani on kehittyä ja mennä eteenpäin omalla uralla.

Päättyneellä kaudella Suominen takoi Feralle 1+47 juoksuja ja sijoittui naisten Superpesiksen lyöjätilastossa kuudenneksi.

Uransa parhaalla kaudella Suominen on lyönyt 1+57 juoksua. Feran lisäksi hän on pelannut Superpesistä Manse PP:n ja Vaasan Mailattarien väreissä.

– Suominen on tärkeä lisä kotiuttamiseen, Pesäkarhujen uusi pelinjohtaja Jussi Haapakoski luonnehtii.

Pesäkarhut tarvitsee lyöntivoimaa, sillä viime kaudella lyöjäjokerina pelanneet Pauliina ja Henriikka Harinen eivät jatka Porissa.

Pesäkarhut julkaisi perjantaina Suomisen siirron lisäksi neljä jatkosopimusta. Mestarijoukkueessa jatkavat Minttu Vettenranta, Henna Juka, Sanni Huhtala ja Tiia Peltonen.

Entuudestaan Pesäkarhuilla oli julkisina sopimukset Emilia Mattilan ja Elisa Paunan kanssa.

– Vettenranta pelasi todella hienon kesän ja siitä palkintona mestaruus ja vuoden lukkarin titteli. Kokenut, voittava lukkari on mukava saada pidettyä omassa joukkueessa, Haapakoski iloitsee.

Lisää aiheesta

Optio jäi käyttämättä – peräti 55 juoksua Ferassa lyönyt jokeritykki ei jatka Raumalla

Vain tilaajille Feran ensimmäisen uuden hankinnan tehtävä on lyödä juoksuja – "En aio paineita ottaa, mutta haluan ottaa vastuun"