Feran peleissä tuplakestit tulevana kesänä – "Kyllä se varmaan meidän haaveemme on ollut, että pystyisimme pelaamaan samassa joukkueessa"

Feran kapteeni Eveliina Kesti jatkaa Raumalla ja saa joukkuekaverikseen viime kesän Itä–Lännessä esiintyneen pikkusiskonsa Essin, joka siirtyy Kempeleen Kiristä.

| Päivitetty

Kun Teemu Pukki pari vuotta sitten paukutteli Norwichille maaleja liukuhihnalta, syntyi käsite Pukki Party. Samoihin aikoihin lyöjäjokeri Eveliina Kesti iski hyvällä tahdilla juoksuja Feralle. Seuran silloinen tiedottaja Timo Similä lanseerasi paikallisen vastineen eli Kesti-kestit. Ensi kesänä Otanlahdessa on mahdollista nähdä Kesti-kestit tuplana.

Päättyneellä kaudella Feran kapteenina toiminut 26-vuotias Eveliina Kesti jatkaa raumalaisseurassa vuoden sopimuksella, ja uutena kasvona Feran ryhmään liittyy hänen 23-vuotias pikkusiskonsa Essi Kesti, joka siirtyy Kempeleen Kiristä.

Myös Essi Kestin sopimus on vuoden mittainen.

– Hyvä näin. Kyllä se varmaan meidän haaveemme on ollut, että pystyisimme pelaamaan samassa joukkueessa, Eveliina Kesti luonnehtii.

– Siitä on jo muutama kausi aikaa, kun pelasimme Kempeleessä yhdessä.

Yhdessä viimeksi KeKissä vuonna 2017

Elettiin kesää 2017. Jo aiemmin Kestit olivat pelanneet samaan aikaan Kempeleen Kirin B-tytöissä, mutta tuolloin he jakoivat pukukopin myös seuran superpesisjoukkueessa.

Eveliina Kesti oli tuohon mennessä jo ehtinyt tehdä vuoden visiitin Pesäkarhuihin ja kertaalleen lopettaa uransa, mutta välivuoden jälkeen pelit pyörähtivät uudelleen käyntiin kasvattajaseurassa.

Paluu pohjoiseen oli kuitenkin vain vuoden mittainen. Kesti päätyi ensin vuodeksi Pesäkarhujen kakkosjoukkueeseen, mutta jatkoi matkaansa Raumalle.

Nyt edessä on neljäs kausi Feran lyöjäjokerina. Edelliset ovat runkosarjassa tuoneet 3+105 lyötyä juoksua.

– ”Eve” on elintärkeä pelaaja niin joukkueen rakenteen kuin hengenluonnin kannaltakin, Feran pelijohtaja Erno Tuomainen arvioi.

Feran haaviin tuoreena Itä–Länsi-pelaajana

Essi Kestin tarina on toisenlainen. Hän on pelannut koko ikänsä Kempeleen Kirissä.

– Halusin maiseman vaihdosta, kun olin pelannut kuusi kautta Superpesistä Kempeleessä, hän perustelee.

– Yksi syy tähän siirtoon oli kyllä ”Evekin”, mutta vähän halusin muutenkin muutosta.

Nuoremman Kestin saapuminen Raumalle on Feran kannalta merkittävä siirto, sillä kyseessä on viime kesän Itä–Länsi-pelaaja, jonka paikka ulkokentällä on polttolinjassa.

Sisäpelissä Essi Kesti on parhaimmillaan etenijänä.

– Tiedän, että Feralla on nuori ja kehittyvä porukka, johon nykyinen valmennus on tuonut hyviä juttuja. Paikkana Rauma on ihan outo, hän hymähtää.

Kempeleen pelikaverit rinnalla lapsuudesta asti

Uuden joukkueensa harjoituspaikkoja Essi Kesti näki ensimmäistä kertaa viikonvaihteessa, kun Feran superpesisjoukkue järjesti talven ensimmäisen yhteisleirin.

Raumalle hän muuttaa vasta toukokuussa, koska sairaanhoitajaopinnot Oulussa ovat vielä kesken. Valmistuminen ammattiin siintää keväällä.

– Kempeleessä on ollut turvallista. Haluan näyttää, että pärjään muuallakin, Kesti luonnehtii.

– Kun olin ihan lapsesta asti pelannut edellisessä joukkueessa, niin olihan se jännittävää tulla tänne, hän jatkaa.

– Niin ja sitten vielä se, että et yhtään ymmärrä, mitä täällä puhutaan. En mäkään aina ymmärrä, Eveliina Kesti huomauttaa ja innostuu aiheesta.

Paikallisten kanssa ymmärtämisongelmia

Hän on vuodesta 2014 asti asunut Porissa, vaikka onkin edustanut porilaista seuraa vain kahdella kaudella.

– Kun asuin ensimmäistä vuotta Porissa, oli ihan oikeasti semmoisia pieniä ymmärtämisongelmia. Tai en mä tiedä, johtuiko se vaan musta, hän naurahtaa.

– Mutta täällä on ollut jotain ihan omia sanoja. Musta tulee varmaan Essille Rauman ja Porin murteiden tulkki.

Tosin heti ensimmäisenä leiripäivänä Essi Kesti solahti sisälle joukkueeseen ilman isosiskonsa apuakin.

– Täällä on aika paljon hömpöttelyä, niin mun ei ole tarvinnut puhua mitään, Eveliina toteaa.

Essi Kestin seurasiirto on hyvä uutinen myös perhenäkökulmasta katsottuna, vaikka nyt molemmat tyttäret pelaavatkin kotikonnuilta katsottuna kaukana etelässä.

– Vaikuttaa varmaan joka tapauksessa positiivisesti, sillä mieluummin pelaamme samassa joukkueessa kuin vastustajina. Ja äidilläkin on nyt helpompaa, kun ei tarvitse kahta Ruutu-lähetystä vahdata samaan aikaan, Eveliina tietää.

Feran joukkue on nyt kasassa

Eveliina ja Essi Kestin sopimukset olivat lähtökohtaisesti viimeiset palaset Feran superpesisjoukkueeseen.

Pelinjohtaja Erno Tuomainen ei suoraan julista joukkuetta valmiiksi, mutta uusia pelaajia ei myöskään enää etsitä.

– Meillä on joukkue, jolla lähdetään kauteen, Tuomainen toteaa.

– Tietysti tarkastelemme tilannetta, mutta tällä lähdetään harjoituskauteen.

Viime kauden joukkueen runko pysyi hyvin kasassa. Feran ulkopuolelta joukkueeseen tulivat vain Essi Kesti ja Mynämäen Vesasta palannut raumalaisseuran oma kasvatti Jessika Sihvonen.

– Essi on semmoinen taitava pelaaja. Nopeus ja etenemistaito ovat hänellä loistavia. Uskon, että sisäpelissä hän pääsee vielä uudelle tasolle, sillä hän on aika lajitaitava, Tuomainen kehuu.

– Essi on varmasti niitä pelaajia, joilla arvo ja käyrä ovat ylöspäin.

Jasmin Andreasen, Linda Viita ja Jannika Lillunen eivät jatka Feran superpesisjoukkueessa. Kolmikosta Andreasen siirtyy Manse PP:n paitaan, ja Viita lopettaa superpesisuransa.

Feran sopimustilanne

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut