Feran pelinjohtaja vaihtuu, kun kuluva kausi päättyy – uusi viuhkamies löytyi samasta maakunnasta

Erno Tuomaisen aikakausi Feran pelinjohtajana päättyy tähän kauteen. Länsi-Suomen tietojen mukaan hänen paikkansa perii Kankaanpäästä siirtyvä Jyrki Pellonperä.

Mies Feran naisten superpesisjoukkueen viuhkassa vaihtuu, kun kuluva kausi on ohi. Länsi-Suomen tietojen mukaan Erno Tuomainen on ilmoittanut hyvissä ajoin, ettei aio jatkaa raumalaisseuran palveluksessa.

Tuomaisella on menossaan sopimuksensa toinen vuosi, ja jäljellä olisi optiovuosi. Se jää kuitenkin käyttämättä.

Miehen työn seuraajakin on jo selvillä. Länsi-Suomen tietojen mukaan viuhkaan tarttuu seuraavaksi Jyrki Pellonperä, joka toimii tällä kaudella Kankaanpään Mailajuniorien pelinjohtajana naisten Ykköspesiksessä.

Feran puheenjohtaja Hannu Toivonen vahvistaa uutisesta puolet eli Tuomaisen lähdön. Pellonperää hän ei kommentoi.

– Sen verran voin kommentoida, että asiat ovat järjestyksessä. Ei meillä ole huolta huomisesta, Toivonen sanoo.

– Ernon lähdössä ei ole mitään salattavaa, mutta olemme halunneet antaa työrauhan. Emme sen enempää kuitenkaan halua piilotellakaan.

Siviilielämä siirtyi Seinäjoelle

Tuomaisella on Ferassa iso rooli, sillä hän toimii myös seuran valmennuspäällikkönä ja C-tyttöjen pelinjohtajana. Tulevan viikon hän viettää Seinäjoella ja johtaa C-tyttöjen peliä nuorisoleirillä.

Jatkossa Seinäjoelta löytyy myös miehen koti.

– Tässä ovat taustalla ihan puhtaasti siviilipuolen asiat. Olen kyllä viihtynyt Raumalla ja kaikki asiat ovat toimineet. En koe, että olen ainakaan vielä valmis matkapelinjohtajaksi, Tuomainen perustelee.

Kun Tuomainen Raumalle saapui, hänen puolisonsa eli Lapuan Virkiän paidassa useita Suomen mestaruuksia voittanut Maaret Ahonen sai työpaikan Porista. Nyt työkuviot ovat siirtäneet Ahosen Seinäjoelle.

– Koen, että tämä oli oma päätökseni. Seura olisi halunnut minut pitää. Tai ainakin ymmärsin, että he olisivat halunneet, Tuomainen naurahtaa.

Joukkue tiesi jo ennen kauden alkua

Toivonen vahvistaa pelinjohtajan näkemyksen.

– Ernon me olisimme halunneet pitää. Hänellä oli optio, mutta hänellä olivat myös ne omat henkilökohtaiset syynsä, jotka painoivat. Tilanne oli tiedossa jo vuodenvaihteen tienoilla, ja rupesimme heti kartoittamaan hänelle seuraajaa, hän toteaa.

Aivan saman tien tilannetta ei avattu joukkueelle, mutta kuitenkin hyvissä ajoin.

– Joukkueelle kerrottiin jo reilusti ennen kauden alkua, Tuomainen valottaa.

Vaikka pelinjohtaja vaihtuukin, Feran joukkueessa on runsaasti jatkuvuutta. Kauden aikana on julkaistu Ilona Hakoniemen, Fanny Lahtisen, Miia Puolakan ja Hulda Alasen jatkosopimukset. Iida Lompin, Lotta Lindroosin sekä Alina ja Erica Rosendahlin sopimukset kattoivat jo valmiiksi kauden 2023.

Pellonperä lukkaroi aikanaan Eurajoella

Jyrki Pellonperä on lyönyt toistaiseksi kädenjälkensä raumanseutulaiseen pesäpalloon Eurajoen Veikkojen miesten joukkueen lukkarina.

Pelaajauransa jälkeen hän on toiminut Pesäkarhujen naisten superpesisjoukkueen kakkospelinjohtajana sekä pelinjohtajana naisten Ykköspesiksessä ensin Pöytyän Urheilijoissa ja nyt toista vuotta Kankaanpään Mailajunioreissa.

Länsi-Suomen tietojen mukaan Pellonperän ja Feran välinen sopimus on 2+1-vuotinen.

Tuomaisen kannalta tilanne on nyt selvä. Seuran sisällä asetelma on tiedetty puoli vuotta, ja hän haluaa jättää itsestään mahdollisimman hyvän kuvan.

– Pisteitä, voittoja ja mahdollisimman hyvää sijoitusta hamutaan. Puhtaasti pitää runkosarjan loppu hoitaa, hän toteaa.

– Olen viihtynyt täällä tosi hyvin ja oppinut itsekin. Fera on menossa oikeaan suuntaan, ja siitä isot kehut Toivosen Hannulle, Loutin Riikalle ja etenkin Falckin Julialle, joka on toiminnanjohtajana tuonut seuraan ihan uutta virtaa. Hänen kädenjälkensä tulee näkymään vielä pitkään.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut