Feran ykkösjoukkue piti pintansa raumalaisten keskinäisessä kohtaamisessa: "Pääasia, että saimme kolme pistettä mukaan"

Feran ykkösen pelinjohtaja Joni Järvinen ei kuitenkaan pelin jälkeen riemusta hyppinyt.

| Päivitetty

Tyttöjen Superpesis pyöräytettiin maanantaina Feran joukkueiden osalta käyntiin raumalaisten keskinäisellä kohtaamisella.

Ykkösjoukkue piti C-ikäisistä koostuvaa kakkosjoukkuetta vastaan pintansa lukemin 2-0 (9-0, 5-3). Feran ykkösen pelinjohtaja Joni Järvinen ei kuitenkaan riemusta hyppinyt.

- Kuten numerot näyttävät, niin aika nihkeä sarja-avaus. Emme saaneet oikein latinkia päälle, mutta se oli tiedossakin, että nämä seuran keskinäiset pelit ovat vaikeita, Järvinen totesi.

- Ensimmäinen jakso oli ihan hyvää peliä. Ja se on pääasia, että saimme kolme pistettä mukaan.

Kentän ykköshahmo oli voittajajoukkueen Tinja Töyrylä, joka löi viisi juoksua, toi yhden ja keräsi 9/10 kärkilyöntiä.

Feran ykkösjoukkue matkustaa sarjassa seuraavaksi keskiviikkona Seinäjoelle Maila-Jussien kakkosjoukkueen vieraaksi.

Kakkosjoukkue kohtaa heti tiistaina Otanlahdessa Kankaanpään.

- Paljon pitää pelin parantua, mutta onneksi on aikaakin, Järvinen sanoi.

Ottelun tilastot>>

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut