Finley vapaa pelaamaan - päävideotuomari ei vienyt keihästystä eteenpäin

Tapaus ei siis missään vaiheessa edennyt Liigan kurinpitäjälle Sampo Liusjärvelle saakka. 

| Päivitetty

HIFK:n puolustaja Joe Finley on mukana kokoonpanossa, kun helsinkiläisseura kohtaa kotikaukalossaan Ässät. Hän ei siis saanut pelikieltoa tiistain Lukko-ottelun tapahtumista.

Lukon päävalmentaja Kari Heikkilä katsoi, että Finley keihästi pelissä raumalaishyökkääjä Heikki Liedestä. Heikkilä halusi, että teko tutkitaan.

Näin tapahtuikin. Heikkilä keskusteli pelin jälkeen otteluvalvojan kanssa, ja tämä vei tilanteen päävideotuomarin tarkastettavaksi.

- Siellä on todettu, että maila käy vartalossa, mutta ottelurangaistukseen ei ole aihetta. Päätös on tehty vielä saman illan aikana, koska minäkin tiesin siitä jo silloin, Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä kertoo Kiekkoareenalle.

Tapaus ei siis missään vaiheessa edennyt Liigan kurinpitäjälle Sampo Liusjärvelle saakka. 

Lauantaina Liiga kertoi Twitterissä, että Kiekkoareenan alkuperäisessä uutisessa on virheellistä tietoa. Järvelän mukaan kyse on terminologiasta. Jutussa on virke "Lukon päävalmentaja Kari Heikkilä vahvisti Kiekkoareenalle, että Finleyn keihästys pelin kolmannessa erässä lähtee kurinpitokäsittelyyn".

Keihästys meni tutkintaan, mutta ei enää varsinaiseen kurinpitokäsittelyyn.

- Termi ei ole oikein. Se ei ole mennyt kurinpitokäsittelyyn, vaan videotuomari katsoi sen otteluvalvojan kanssa. Kurinpitokäsittely ja tutkinta ovat eri asia. Kurinpitokäsittelystä on kyse silloin, kun tilanne lähtee päävideotuomarilta eteenpäin, Järvelä painottaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut