Fläppitaulu pysyy jykevissä käsissä - Jani Rajala ottaa kaksivuotisella sopimuksella ohjat SalBassa

Ei ollut edes salaisuus, että SalBa pelasi tammikuun puolivälistä lähtien kakkosvalmentajansa pelikirjalla.

| Päivitetty

Kun SalBa tammikuussa vaihtoi valmentajaa, alkukauden kakkosluotsi Jani Rajala sai hetkeksi päävalmentajan manttelin niskaansa.

Ja vaikka Juha Teikari saapui ja otti vastuun joukkueen luotsaamisesta, fläppitaulu pysyi pelin aikana Rajalan näpeissä. Ei ollut edes salaisuus, että SalBa pelasi tammikuun puolivälistä lähtien hänen pelikirjallaan.

Hän saa pitää taulun jatkossakin. Rajala nousee kaksivuotisella sopimuksella SalBan miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi.

– Ihan hyvillä mielin lähden tähän. Pöytä on ainakin puhdas, Rajala painottaa.

Apuvalmentajakseen hän saa Jussi-Pekka Peltolan, jonka sopimus kattaa samat kaksi kautta.

Peltola toimi reilun vuoden Petri Seppisen johtamassa SalBan valmennustiimissä, mutta hänet siirrettiin sivuun viime marraskuussa näkemyksellisten erojen takia.

– Olen tyytyväinen varsinkin siitä, että sain JP:n mukaan. Hän luuli, että olin lähdössä muualle, mutta kun hän kuuli tästä, hänkin innostui lähtemään taas mukaan, Rajala kertoo.

– Itselleni SalBa oli selvä ykkösvaihtoehto. Mun mielestäni saatiin loppukaudesta jo jotain ajatusta peliin.

”Lopetamme hetkeksi selittelyn”

Kuten tunnettua, SalBan kausi päättyi jo toisen kerran peräkkäin putoamiseen sarjasta. Nyt edessä on paluu kakkosdivariin.

– Karkeita viivoja tulevaisuudesta on jo vedetty. Jos organisaatio ja johto muuttuvat, niin myös edustusjoukkue lähtee uusiutumaan aika voimakkaasti, Rajala ilmoittaa.

Pelaajarunko pysyy kasassa, sillä 16 päättyneellä kaudella koirapaidassa pelannutta pelaajaa on jo tehnyt jatkosopimuksen.

Rajala aikoo kuitenkin muuttaa tapoja toimia.

– Me haluamme olla urheilullisin kakkosdivarijoukkue ja todella sitoutunut nippu, Rajala linjaa.

– Ja sitten me lopetamme hetkeksi aikaa selittelyn ja puheet siitä, että meillä olisi kauhea tavoite nousta takaisin.

Peruskuntokaudellakin pakko tulla paikalle

Rajala muistuttaa, että SalBan joukkue on ensi kaudellakin varsin nuori. Mennyt divarikausi ei ollut pelaajien kehittämisen aikaa vaan epätoivoista taistelua pisteistä.

– Jos on harjoiteltu jotain asioita, niin pelaajan pitää saada toteuttaa niitä asioita pelissä. Ei niin, että koko ajan ajatuksena on, että nyt on pakko ottaa kuusi pistettä, että pysytään mukana jossain.

Puheet urheilullisuuden lisäämisestä eivät tarkoita harjoitusmäärien kasvattamista. Sen sijaan Rajala haluaa, että treeneissä ollaan paikalla jo ennen lajiharjoituskauden alkua.

– Vaatimus vähän muuttuu. Peruskuntokausi ykkösestä asti ajetaan sisään muutamia uusia asioita, jotta ne ovat kaikille heti selvät eikä niihin tarvitse keskittyä lokakuussa, Rajala tokaisee.

– Meille tulee jo peruskuntokausi ykköselle viikkoon vähintään yksi pääharjoitus, joka on kaikille pakollinen. Vain työ tai sairaus voi olla esteenä.

Tavoitteena valmentaa jonain päivänä liigassa

Rajala tunnettaneen toistaiseksi parhaiten euralaisen kuntosalin toimitusjohtajana. Hän on kilpaillut voimanostossa, mutta pelannut omalla urallaan salibandya Happeessa A-juniori-ikäiseksi.

Hänellä on takanaan kuusi vuotta salibandyvalmennusta Säkylän Karhukoplan juniorijoukkueissa, ja parhaillaan mies suorittaa salibandyn huippuvalmentajatutkintoa.

– Kyllä mun omana tavoitteenani on valmentaa jossain vaiheessa Salibandyliigassa tai jopa ulkomailla, Rajala painottaa.

– Sain järjestettyä asiat niin, että teen päiväduunissani vain osittaista työaikaa. Se tarkoittaa, että pystyn panostamaan tähän kunnolla.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut