Giljotiini toi Toni Lampiselle seitsemännen ammattivoiton – katso video Cage 50 -illan parhaista paloista

Seuraava Cage-tapahtuma jää raumalaisvapaaottelijalta väliin.

Raumalaisvapaaottelija Toni Lampinen nappasi uransa seitsemännen ammattilaisvoiton Helsingissä järjestetyssä Cage 50 -illassa.

Lampinen kukisti Sebastian Santanan ottelun kolmannen erän puolivälissä. Lampinen sai Santanan tavaramerkkigiljotiiniinsa, eikä espanjalaiselle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin luovuttaa ottelu.

Voitto oli Lampiselle helpottava. Viime vuonna hän otteli vain kerran ja hävisi. 

– Rikoin polveni ja mursin varpaani lähiaikoina enkä pystynyt valmistautumaan otteluun kuin olisin halunnut, joten voitto tuntui tosi hyvältä, Lampinen tiivisti Satakunnan Kansalle.

Lampinen on nyt otellut ammattilaisena kymmenen kertaa, joten miehen saldo näyttää seitsemää voittoa ja kolmea tappiota.

Myös porilainen Jesse Urholin voitti ottelunsa. Hän kukisti tuomariston päätökselläamerikkalaisen Dante Schiron.

Cage 51 järjestetään Helsingissä huhtikuun lopulla, mutta sen sekä Lampinen että Urholin jättävät väliin. 

– Ei ole tarkoituksena otella keväällä. Katsotaan sitä fiilistä sitten syksymmällä, Lampinen sanoi SK:lle. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut