Häirintäkohusta vuoden toimitsijakiellon pesäpalloon saanut valmentaja tekee nyt myyntihommia toisen lajin hyväksi

Petri Kaijansinkko ei voi hetkeen valmentaa pesäpallossa. Myyntitöitä hän pystyy edelleen jatkamaan. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Pitkän linjan pesäpallomies Petri Kaijansinkko sai kesäkuun alussa lajiin vuoden toimitsijakiellon epäurheilijamaisesta käytöksestä. Sanktion taustalla oli kolme häirintätapausta Raumalla, Porissa ja Jyväskylässä.

Kaijansinkko joutui jättämään roolinsa Jyväskylän Kirittärien seurajohtajana ja edustusjoukkueen valmentajana, mutta on löytänyt uusia töitä urheilun liepeiltä.

Kaijansinkko kertoo Facebook-sivuillaan tekevänsä myyntitöitä yrityksensä Tmi Peten Sporttimyynti nimissä. Hän myy näkyvyyttä muun muassa uuteen Nelostien varteen nousevaan ledinäyttöiseen tienvarsitauluun. 

Toimeksiannon takana on yksi Suomen suurimmista salibandyseuroista, jyväskyläläinen Happee. Happee kertoo nettisivuillaan käyttävänsä mainostaulusta tulevat myyntituotot seuratoimintaan.
 

Lisää aiheesta

Kaijansinkko sai vuoden peli- ja toimitsijakiellon – "Ihminen tekee virheitä ja niistä on kärsittävä"

Vain tilaajille Takana murtuma ja muuta hässäkkää, mutta Tinja Töyrylä palasi lyöntihommiin ja Kirittäret voittokantaan Raumalla – vierasjoukkueen pelaajan rytmihäiriö kesken ottelun säikäytti

Pesäpalloliitto siirsi Feran entisen pelinjohtajan häirintäskandaalin tutkimisen SUEK:lle 

Kirittäret vapautti Kaijansinkon toistaiseksi tehtävistään – "Väärinkäytöksiä ei ole ajallaan käsitelty asianmukaisesti"

Valmentaja Kaijansinkko syyllistyi Lukossa seksuaaliseen häirintään – "Oli selvää, että hänen pitää lähteä"