Hanna Ruohomaa kertoo avoimesti uransa parhaasta kaudesta, jota varjosti myös suuri suru: "Ajattelin, etten tiedä mitään niin tyhmää asiaa kuin juosta pallon perässä, kun voisin olla papan kanssa kotona"

Euralaishyökkääjä kehittyi HJK:ssa paremmaksi jalkapalloilijaksi. Seura antoi myös tukensa, kun sitä läheisen menetyksen hetkellä eniten tarvittiin.

| Päivitetty

Jalkapallokausi on ohi, joten Hanna Ruohomaa pääsi alkuviikosta viettämään vapaapäiviä kotikonnuilleen Euraan. Se tarkoitti Ruohomaalle muun muassa äidin tekemää lasagnea sekä sienimetsälle lähtemistä mummun ja papan kanssa.

Jos on jalkapallo Ruohomaan elämässä tärkeää, niin on myös perhe. Siksi Ruohomaa joutui käymään tämän kauden aikana läpi yhden elämänsä pahimmista tunnemyrskyistä.

Ruohomaa oli siirtynyt pelaamaan naisten pääsarjassa Turun Palloseurasta Helsingin Jalkapalloklubiin, kun hänen toisen pappansa syöpä uusiutui.

– Tuli ensimmäistä kertaa jalkapallouralla sellainen olo, että ei kiinnosta enää pelata. Ajattelin, etten tiedä mitään niin tyhmää asiaa kuin juosta pallon perässä, kun voisin olla papan kanssa kotona, Ruohomaa muistelee tuntojaan kauden aikana.Moni pelaaja kehuu seuraansa ja yhteisöään, mutta HJK todella tuki Ruohomaata. Joukkuekaverit ymmärsivät, valmentaja antoi aikaa käydä Eurassa.

Elokuussa pappa menehtyi. Pian sen jälkeen HJK:lla oli peli, jonka pelaamista Ruohomaa empi.

– Pappa oli isoin fanini. Hän piti huolta, että jokainen ihminen Euran terveyskeskuksessa ja Porin sairaalassa tiesi, mitä minun jalkapallouralleni kuuluu. Pappa olisi halunnut, että pelaan.

Ruohomaa pelasi, peli-ilokin palasi. Hyökkääjä oli lopulta aloituskokoonpanossa kaikissa HJK:n 23 liigaottelussa.

Se oli loukkaantumisista ja aivotärähdyksistä kärsineelle Ruohomaalle ensimmäinen ehjä jalkapallokausi ja iso ilonaihe.

Koko kauden naisten jalkapalloliigaa johtanut HJK menetti mestaruuden viimeisessä pelissä PK-35 Vantaalle.

Kun peliä Helsingissä katsomassa ollut Ruohomaan perhe saapui kentälle lohduttamaan, ensimmäiseksi he muistuttivat, kuinka hienoa oli, että Hanna oli terve.

– Tämä oli paras jalkapallokauteni. Vaikka ensin tuntui, että kaikki hyvä valui sormien välistä, niin ei viimeisen pelin tappio kumonnut sitä kaikkea hyvää, mitä tässä kaudessa oli, Ruohomaa sanoo.

Ruohomaa teki kauden aikana HJK:lle yhdeksän liigamaalia ja syötti seitsemän päälle. Se, että HJK tilastoi myös maalisyöttöjä, oli iso asia euralaiselle.

Hän oli ladannut omaan niskaansa isot odotukset tehtyään edellisellä kaudella 14 liigamaalia TPS:lle.

– Olin ajatellut tähän kauteen asti, että mun arvoni lasketaan maaleissa, koska olen hyökkääjä.

HJK:n valmentaja Joonas Rantanen, manageri Joonas Sarelius ja joukkuekaverit korostivat monta kertaa, etteivät laske Ruohomaan arvoa vain maaleissa, vaan työmäärässä jouk­kueen eteen.

– Tajusin, että olen ainoa ihminen, joka asettaa paineita. Ja tajusin, että olen eniten hyödyksi joukkueelle, kun pidän itsestäni huolta ja pystyn pelaamaan hyvällä tasolla koko ajan, Ruohomaa kertoo.

"Tämä oli paras jalkapallokauteni. Vaikka ensin tuntui, että kaikki hyvä valui sormien välistä, niin ei viimeisen pelin tappio kumonnut sitä kaikkea hyvää, mitä tässä kaudessa oli."

Ruohomaalla oli Helsingissä aikaa pitää itsestään huolta, sillä kesän hän keskittyi pelaamaan jalkapalloa. Keväällä ja syksyllä Ruohomaa teki neljätuntista työpäivää HJK:n iltapäiväkerhossa.

Vammat eivät karttaneet Euran Pallon kasvattia sattumalta.

HJK:ssa kiinnitetään paljon huomiota lihaskuntoon, -huoltoon ja aktivointeihin. Joukkue välttyi kauden aikana isoilta loukkaantumisilta.

– En ole elämässäni jumpannut niin paljon kuin tällä kaudella. Tuntuu, että kaikki illat kotona ovat menneet jumppaamiseen, Ruohomaa naurahtaa.

HJK:n käytössä on myös Quanter-sovellus, johon pelaajat merkkaavat muun muassa tuntojaan ja kiputilojaan.

Kun Ruohomaa eräänä iltana merkitsi tuntevansa olonsa flunssaiseksi, valmentaja soitti pian, kannattaisiko hyökkääjän huilata aamuharjoitukset.

– Varsinkin tämän kauden jälkeen uskon, että mieliala ja hyvinvointi vaikuttavat siihen, että pysyy fyysisesti terveenä ja pystyy pelaamaan hyvin.Ruohomaa hehkuttaa myös HJK:n hyvää joukkuehenkeä, joka ei sekään rakentunut ihan itsestään.

– Meillä oli talven aikana niin paljon esimerkiksi brunsseja, palavereita, ryhmätöitä ja pohdiskelua, että se alkoi jo naurattaa pelaajien keskuudessa. Vaiva maksoi kyllä itsensä myöhemmin takaisin.

Harjoituksistakaan Ruohomaalla ei ole pahaa sanottavaa. HJK:ssa käytetään paljon harjoitteita, jossa pelaaja joutuu havainnoimaan ympäristöään ja tekemään päätöksen sen mukaan.

Ruohomaa oppi 24-vuotiaana paljon uutta jalkapallosta. Asian tiivisti hyvin hänen kaverinsa, joka oli katsomassa Hannan peliä vuoden tauon jälkeen.

– Hän sanoi, että näyttää ihan siltä kuin sulta olisi pudonnut sellaiset ravihevosen laput silmiltä. En tiedä, oliko se sitten kohteliaisuus, mutta kyllä sen kehuna otin, Ruohomaa nauraa.

Ensi kaudella kirkkaimman kruunun vuoro

Urheilu tarjosi parastaan ja pahintaan, kun kaksi sarjan parasta joukkuetta ratkaisivat naisten jalkapallomestaruuden kauden viimeisessä ottelussa.

HJK:lle olisi riittänyt ottelusta mestaruuteen tasapelikin. Neljä minuuttia ennen täyttä aikaa HJK:n Eveliina Summanen puski pallon ylärimaan. Peli päättyi 1–2. PK-35 juhli, HJK suri.

– Siinä hetkessä ajattelin, että saisipa kelloa käännettyä taaksepäin. Nyt kun ajattelee, niin ottelussa oli tuollainen panos, siitä oli juttua mediat täynnä, peli tuli suorana Yle Areenasta ja iltavaloissa oli 1 300 katsojaa. Oli hienoa saada pelata tuollainen peli, HJK:n hyökkääjä Hanna Ruohomaa miettii.

HJK:n miesten joukkue oli antanut Telia 5G Areenalta oman pukukoppinsa ja saunansa naisten käyttöön. Pokaali jäi viemättä mestaruussaunaan, mutta se ei harmita Ruohomaata eniten.

– Ei ne mitalit ja pokaalit, vaan se, että olisi päässyt pelaamaan Mestarien liigaa ja saanut mestaruuden, jota kukaan ei olisi voinut ottaa pois.

SM-hopea oli Ruohomaan uran toinen. Ensimmäinen vuonna 2016 oli voitettu hopea, sillä tuolloin TPS nousi kakkoseksi päätöskierroksen 2–0-voitolla PK-35:stä.

Ruohomaa solmi hyvissä ajoin HJK:n kanssa vuoden jatkosopimuksen. Joukkueen viimeisen kolmen kauden sijoitukset ovat 4., 3., ja 2., joten...

– Jos ensi kaudella otettaisiin se kaikkein kirkkain kruunu.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut