Heikki Liedes ymmärtää urheilukulttuuria.
Kun Lukko voitti runkosarjan, hän piti huolen, ettei kukaan joukkueen jäsenistä päässyt koskemaan Harry Lindbladin muistopalkintoa.
Philadelphia Flyers aloitti vuonna 1997 NHL:ssä perinteen, että konferenssifinaalin jälkeen annettavaan palkintoon ei saa koskea. Sen uskotaan tuovan huonoa onnea, koska mestaruusjahti on edelleen kesken.
Kun Lukko voitti tiistaina Suomen mestaruuden, Liedes joukkueen kapteenina luonnollisesti otti mestaruuden symbolin eli Kanada-maljan vastaan, mutta ei nostanut sitä ylös.
Hän ojensi kannun joukkueen 38-vuotiaalle varakapteenille Toni Koivistolle, joka sai kunnian kohottaa pystin kohti Turkuhallin kattoa.
– Mä päätin sen jo kesällä, kun kuulin, että saan kapteenin C:n rintaani. Silloin päätin, että ”Tonto” saa nostaa sen, Liedes paljasti kesken mestaruusjuhlien.
Mitä Bourque Coloradossa, sitä Koivisto Raumalla
Jälleen malli tulee NHL:stä. Kun Colorado Avalanche voitti Stanley Cupin vuonna 2001, joukkueen kapteeni Joe Sakic toimi samoin kuin Liedes tiistaina.
Hän otti mestaruuspokaalin vastaan, mutta ojensi sen puolustaja Ray Bourquelle, joka nosti sen suorille käsilleen.
Aikansa supertähtiin kuulunut Bourque oli pelannut Boston Bruinsissa 19 kautta ilman mestaruutta. Kannun nostaminen Avalanchessa oli kruunu hänen uralleen.
Toni Koivisto ehti pelata numeronsa mukaisesti 22 vuotta ennen kuin mestaruus osui kohdalle. Hän oli finaalien häviävän osapuolen matkassa Kärpissä ja Luulajassa, mutta vasta kevät 2021 oli kultainen.
– ”Tonto” ansaitsee kaiken sen, kun ottaa huomioon, mitä hän on tämän seuran eteen tehnyt, Liedes huomautti.
”Hieno ihminen ja hieno pelaaja”
Kanada-malja ei tullut Koiviston syliin yllätyksenä, mutta viime kesänä hän ei sentään Liedeksen suunnitelmista kuullut.
– Hän huikkasi juuri ennen, kun saatiin se pysti, Koivisto paljasti.
– Kyllähän se kuvastaa, kuinka hieno ihminen ja hieno pelaaja hän on. Huikea johtaja.
Tieto Liedeksen suunnitelmista saavutti Koiviston vasta tämän jutun kirjoittajan kautta.
– Oho. Aika hieno homma, että hän on tuollaisen tarinan kehittänyt, Koivisto henkäisi.
Pitkä ura päättyi mestaruusjuhliin
Bourquen ura päättyi aikanaan kannujuhliin. Sama on Koiviston tilanne.
Jo teini-iässä Ylitorniosta Raumalle jääkiekon takia muuttanut hyökkääjä pelasi Lukossa 14 liigakautta ja nousi seuran kaikkien aikojen ottelutilaston kärkeen.
Nyt pitkä ura on päätepisteessä.
– Pelaan varmaan jossakin harrastetasolla jotain, mutta ammattilaisena loppuu tähän, Koivisto vahvisti.
Uran päätöskausi tuotti runkosarjassa tehot 8+7=15. Mies pelasi välillä ykkösketjussa ja välillä nelosessa, istui joskus katsomossa, mutta hoiti aina ruutunsa mukisematta.
Tarinaan istui täydellisesti, että Koivisto pystyi ratkaisevassa finaalissa tekemään Lukon avausmaalin.
– Vuodenvaihteen jälkeen alkoi tulla olo, että teen tämän päätöksen. Ja mikäs sen hienompaa kuin päättää ura mestaruuteen, hän maisteli.
Koivistot aikovat jäädä Raumalle asumaan, mutta perheen pään tulevaisuudensuunnitelmat ovat hämärän peitossa.
– Ei ole selkeitä suunnitelmia. Varmaan ensimmäinen vuosi menee perheen parissa. Tehdään varmaan juttuja, joita ei ole ehtinyt uran aikana tehdä, Koivisto puntaroi.
Mestarikapteenina muihin maisemiin
Mestaruuteen päättyy myös monen muun tämän kauden Lukko-pelaajan ura. Esimerkiksi joukkueen kapteeni Heikki Liedes siirtyy KooKoon paitaan.
Seurasiirtoa hän ei voi vahvistaa, mutta lähtönsä Lukosta voi.
– Lähden voittajana, Liedes tokaisi.
– Tosi haikeat fiilikset, mutta se ratkaisu on tehty pitkän ajan pohdinnalla. Uskon vieläkin, että se on mun urani kannalta hyvä päätös.
– Mutta ainakin saan lähteä voittajana ja mestarikapteenina.
Lukon edellisen mestaruuden kapteeni Seppo Vainio siirtyi ajasta ikuisuuteen joulukuun puolivälissä eli kesken tiistaina päättyneen kauden.
Heikki Liedes tiesi tilanteen hyvin.
– Aika paljon mä yritin blokata tuollaiset asiat mielestäni pelin aikana.
Kaupunki on hyvä ja lyö ”Peksille” patsaan
Yksi Lukon mestaruustarinan keskeisimmistä hahmoista on luonnollisesti joukkueen päävalmentaja Pekka Virta.
Virta saapui Raumalle vuoden parhaan liigavalmentajan titteli taskussaan ja hopeamitali muistona jaksosta KalPassa.
Neljän vuoden projekti Lukossa toi myös mitalin, mutta väri kirkastui kullaksi. Se oli Virrallekin uran ensimmäinen Suomen mestaruus.
Tie kultaan oli kaikkea muuta kuin helppo. Kovimman polun kulki Virta itse, sillä hänen reittinsä vei sairaalan kautta.
Tammikuun lopussa Virta sai koronatartunnan, joka vei hänet 27 päiväksi teho-osastolle. Sairaalapäiviä kertyi yhteensä 48, ja Äijänsuolta Virta oli poissa 66 päivää.
– Nyt Rauman kaupunki on hyvä ja lyö saman tien ”Peksille” patsaan torille, Lukon kapteeni Heikki Liedes heitti.
– Ihan mieletön äijä. Tämä lopun koettelemus vielä tuohon päällä. Äijä tuli kuoleman kielistä tuohon vetämään meidät mestaruuteen. Sen jälkeen kukaan ei kehdannut jättää yhtään vajaaksi.
Uransa viimeiseksi jääneelle valmentajalle nostaa hattua myös Toni Koivisto.
– Olihan se aika huikea tarina, hän totesi.
– ”Peksi” on ollut tämän joukkueen isä ja johtohahmo. Saimme älyttömästi lisää virtaa, kun hän tuli takaisin penkin taakse.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.