Henna Suominen teki Ferasta reikäjuustoa – kuusi etenijää kotiin ja 8–0 tauluun

Raumalaisjokeri ei kohdellut kasvattajaseuraansa silkkihansikkain.

| Päivitetty

Kun Fera ja Manse PP kohtasivat heinäkuun alussa Raumalla, tamperelaisten pelinjohtaja Markus Wirzenius harmitteli ottelun jälkeen tehojokeri Henna Suomisen jääneen haluttua pienempään rooliin.

Kaksi viikkoa myöhemmin joukkueiden kohdatessa jälleen Kaupin pesäpallostadionilla, oli Suominen kaikkea muuta kuin pimennossa.

Raumalainen nousi suorastaan valokeilaan kasvattajaseuraansa vastaan ja tykitti Feran ulkokentästä emmentaalia. Suomisen kuuden lyödyn juoksun siivittämänä loppuluvut kirjattiin 2–0 (8–0, 2–1).

Manse sai avausjaksoon unelma-alun, ykkösetenijänsä pesille ja Suomisen ajolähtöä ratkaisemaan. Hän löi heti jakson voittojuoksun kotiuttamalla Virpi Hukan, mutta ratkaiseva silaus tuli vasta seuraavalla lyöntivuorolla.

Siinä Suominen täräytti kakkosrajasta läpi, pesäpajatson tyhjäksi ja Mansen jo 6–0-johtoon.

Suominen löi kaikki juoksunsa murskaavalla avausjaksolla ja nosti niiden turvin itsensä Mansen lyöjätilaston kärkipaikalle ohi Anna Ala-Kauhaluoman. Suomisella on kasassa kahdeksasta ottelusta 24 lyötyä juoksua, koko sarjan tilastoykkösellä Hyvinkään Pauliina Harisella 27.

Feran ykköskotiuttaja on 14 juoksulla Eveliina Kesti, joka löi toisella jaksolla Miia Tervosen kotiin.

Fera taisteli ainokaisellaan jopa jaksovoitosta, mutta kaikista otteluistaan pisteitä napsinut Manse kiri lopulta kolmen pisteen pottiin.

Viikon huilitauon jälkeen Fera on jälleen keskellä kovaa rypistystä koronaviruksen tiivistämässä Superpesiksessä. Ennen seuraavaa viikon taukoa Fera pelaa kahdeksaan päivään peräti neljä ottelua.

Ottelurypäs alkoi sunnuntaina Hyvinkäältä, jossa kotijoukkue oli Feran räpylävirheiden ja kotiutusmurheiden säväyttämässä pelissä parempi jaksoin 2–0 (7–3, 1–0).

– Paljon virheitä, ei tehty mitä sovittiin ja itse en saanut ainakaan silmiänikään kiinni, tiivisti tuolloin Feran Meea Lehtinen, joka jatkaa viikon kotiotteluihin ykköspalkitun kultakypärä päässään.

Perjantaina Otanlahteen saapuu sarjan kärkijoukkueisiin kuuluva Porin Pesäkarhut ja sunnuntaina samoista sijoista Feran kanssa pelaava Kempeleen Kiri.

B-tytöille viikko on vielä ottelun raskaampi, sillä Jasmin Andreasen, Fanny Lahtinen, Aino Tanhua ja Julia Ruoho pelasivat Hyvinkäällä myös maanantaina, kun Fera haki Tyttöjen Superpesiksessä 0–2 (4–5, 2–4)-voiton ja kuittasi kuudennen voittonsa yhtä moneen otteluun.

Suurin kokoonpanomuutoksiin ja huilivuoroihin Feralla ei ole varaa, mutta pieneen rotaatioon sentään.

Vilma Mäkelä teki Tampereella paluun Feran kokoonpanoon numerolle 9 ja polttolinjaan. Kesäkuussa harjoituksissa loukkaantunut Mäkelä ehti olla sivussa kuusi ottelua.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut