Artjom Zagidulin haluaisi todennäköisesti pyyhkiä Lukon ja HIFK:n puolivälieräavauksen pois mielestään.
Päätuomari Joonas Kova teki erittäin kovan tuomion ja päätti pistää Samuli Piipposen suihkuun.
Harvemmin on SM-liigassa ollut joukkueella sellainen tilanne kuin Rauman Lukolla.
Tiistaina Lukon pukukopissa piipahti jopa ulkopuolinen luennnoitsija.
Tapahtumia ja tunnetta ei puuttunut, kun Lukko ja HIFK viimeksi kohtasivat puolivälierissä.
Reilut kolme vuotta sitten Pathrik ja Ponthus Westerholm joutuivat toteamaan, että koronaviruspandemia lopetti kauden kesken ja vei mestaruushaaveet. Nyt kaksosilla on edessään uusi yritys Lukossa.
Janne Sonck löysi uuden elämäntavan, jossa paasto on isossa osassa
Jami Krannila ei ole viiteen vuoteen edes katsonut liigapelejä. Nyt edessä on uran ensimmäinen ammattilaiskausi Lukon paidassa.
Maanantaina menehtynyt Teppo Rastio löi kädenjälkensä raumalaiseen urheiluun niin urheilijana, valmentajana kuin olosuhteiden kehittäjänäkin.
Lukko tuli pudotuspeleihin uudella väkevällä ilmeellä, mutta IFK kesti rynnistyksen ja otti ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan.
Muutosneuvottelut alkoivat tänään.
Tuulen suunta Rihtniemen nokassa saattaa rajoittaa sitä, kuinka hyvin Raumalta pääsee veneillen kohti etelää, toteaa raumalaisveneilijä.
Alaikäinen lapsi ja lapsikaappauksesta epäilty henkilö löydettiin ulkomailta ja ovat eurooppalaisen poliisiviranomaisen hallussa.
Entinen tähtipelaaja Enni Kirsilä liittyy Länsi-Suomen tietojen mukaan Feran naisten edustusjoukkueen valmennusryhmään.
Neljä henkilöä pelastautui palavasta veneestä.
Reilut kolme vuotta sitten Pathrik ja Ponthus Westerholm joutuivat toteamaan, että koronaviruspandemia lopetti kauden kesken ja vei mestaruushaaveet. Nyt kaksosilla on edessään uusi yritys Lukossa.
Turun saaristossa on monia upeita puitteita kesämökeille, mutta välillä myös nämä hulppeat mökit kaipaavat hieman pienempää tai suurempaakin remonttia.
Nykyään autoilu ja auton hankkiminen on monen mielestä helpompaa ja joustavampaa kuin koskaan ennen.
Rauman seudulla tehdään asuntokauppaa hiljaisemman loppuvuoden jälkeen tasaiseen tahtiin. Korkojen kehitys ja energian hinnan nousu olivat samaan aikaan iso muutos, mutta tilanne on jo tasaantunut.
Oman talon lämmitysjärjestelmän uusiminen kannattaa aloittaa perusteellisella kokonaiskartoituksella, jossa käydään läpi tarpeet ja tekniikka.
Jätteen kierrätyksessä lajittelu on avainasemassa. Pienellä tuikkukipolla on suuri merkitys jätteen hyödyntämisessä. Vaikka pienen alumiinisen osan lajittelu tuntuu vähäiseltä, on sillä kuitenkin iso haittavaikutus jätteenkierrätyksen loppupäässä.
Kyse on tietysti karavaanarien matkailuvaunuista ja matkailuautoista.
Kelan ehdotus on hyvä, mutta sen rajaaminen pelkästään yleislääkärikäynteihin ei ole tarkoituksenmukaista.
Sinimustaa oikeistohallitusta on väännetty Säätytalolla hitaasti ja hartaasti kokoon.
Keskellä kaupunkia sijaitseva kortta kasvava aukea, jota kutsutaan milloin Tarvontoriksi, milloin Rauman kauppakeskuksen tontiksi (itse kutsun aluetta paikaksi, jossa vanha lyseo oli), ansaitsisi parempaa kohtelua.
Kärsijöinä olivat vanhukset ja heidän hoitajansa.
Kesällä puuhastellaan niin ulkona kuin sisälläkin.