Hurjalla intohimolla eteenpäin – Tommi Lehtonen on seuraamassa Elias Valtosen viitoittamaa tietä

Korihaiden huippulupaus Tommi Lehtonen ei ole lajiin käytettyjä tunteja laskenut. Hän on upottanut koreja Pietolan ”häkissä” vaikka vesisateessa.

| Päivitetty

– Tommi, käsiä pystyyn siellä, huutaa Korihaiden kakkosjoukkueen pelaajavalmentaja Mikko Jalonen, 36, häntä parikymmentä vuotta nuoremmalle Tommi Lehtoselle.

417 pääsarjapelin konkarin ohjeita saavat muutkin pelaajat, mutta ehdottomasti eniten niitä satelee 16-vuotiaalle Lehtoselle.

Se ei ole ihme, sillä hän on Uudenkaupungin pelaajalupausten hiomaton timantti yhdessä samanikäisen Aamos Nikulan kanssa.

– Aika paljon hän vaatii minulta ja Aamokselta. Se on ihan hyvä vaan, ja hän näkee hyvin asiat tuolta kentältä, Lehtonen toteaa Jalosesta.

Tasajalkahyppyjä vaikka pihamuurille

Uusikaupunkilaiselle koripallolle ei ole tavallista, että samasta ikäluokasta tulee kaksi ikäkausimaajoukkueen pelaajaa.

Eikä myöskään se, että molemmat heistä ovat murtautuneet tällä kaudella 15-vuotiaina edustusjoukkueeseen, ja ovat saaneet vyölleen jo ensimmäiset pääsarjaminuutit.

Kun mukaan vielä ottaa kolmannen edustusjoukkueen ringissä olevan juniorin, vuoden Lehtosta ja Nikulaan vanhemman Eemil Wahlbäckin, voisi Korihaiden juniorituotannossa tapahtuneen oikeita asioita.

Näin varmasti onkin, mutta kaksikkoa ensimmäisistä pelivuosista valmentaneen Jarno Nikulan mukaan taustalla on ensisijaisesti kaksikon intohimo ja valtava halu pelata koripalloa.

– Olen Jalosellekin sanonut, että heiltä saa vaatia ihan rauhassa. Niiltä pojilta on aina vaadittu, ja he ovat itse itseltään vaatineet kaikkein eniten.

Entisen Korihaiden pelaajan ja päävalmentajan suupielet ovat nousseet väkisinkin virneeseen, kun hän on joutunut välillä jopa toppuuttelemaan poikansa ja Tommin pelejä.

– Muistan kun he kerran halusivat, että vedän heille treenit pihassa. Totesin, että en vedä. Nyt on vapaa viikonloppu.Amos ja Tommi eivät hellittäneet, vaan halusivat itselleen tekemistä. Jarno Nikula osoitti heille 60 senttiä korkean pihamuurin, ja ehdotti tasajalkahyppyjä.

– Menin myöhemmin ikkunaan katsomaan, mitä he touhuavat. Siellä he hyppivät muurille. Sen jälkeen he vielä ajoivat vuorotellen korille ja kuvasivat toistensa heittoja, Nikula naurahtaa.

Heittoja pakettiauton lisävalojen loisteessa

On kyse sitten ollut Nikuloiden tai Lehtosten kotipihasta, Pohitullista tai Pietolan alueella olevasta koripallokentästä, on kaksikko heiluttanut jatkuvasti korisukkaa tiuhaan tahtiin.

Välillä Nikulan naapurienkin piha on valaistunut, kun nuorukaiset ovat heitelleet palloa pakettiauton katolle asennettujen lisävalojen loisteessa.

– Ei sillä säällä ole ollut väliä, vesisateella olemme menneet yhtälailla Pietolan ”häkkiin”. Joskus olemme olleet joulunakin heittelemässä. Siitä tulee vain kiva tunne, kun pallo menee korirenkaasta sisään, Lehtonen kertoo.

Hän paljastaa kysymättä, että kahden voitontahtoisen nuorukaisen välillä pelit ovat menneet välillä ”turhankin totiseksi”.Jarno Nikula muistaa myös useamman tällaisen tapauksen.

– Olen tosiaan saanut kerran jos toisenkin avata heille Pohitullin ovea. Joulunakin. Muutama vuosi sitten minun piti vielä mennä sinne istumaan ja vahtimaan, ettei yhdellä yhtä vastaan mene ihan lyöntikilpailuksi.

– Mutta se on aina ollut, että koskaan heitä ei ole tarvinnut pakottaa harjoittelemaan.

Intohimo on vienyt jo nyt pitkälle

Tällä kaudella Lehtonen ja Nikula ovat saaneet minuutteja miesten peleissä, mutta tietenkin ovat pääasiassa olleet nostamassa omaa ikäluokkaansa eli B-junioreita kohti SM-sarjan karsintoja.

Korihailla on kuitenkin jo tulevalla kaudella edessään varsin nurinkurinen tilanne.

Seura on kaivannut jo vuosia edustusjoukkueeseen yleisöä vetäviä omia lupauksia.

Mutta kun sellaisia riveihin nousee, ovat he niin lupaavia, että heidän urahaaveensa siintävät heti Uuttakaupunkia pidemmällä.Esimerkiksi Nikula pohtii jo ensi kaudella opiskeluvaihtoehtoja muualta Suomesta, samoin Lehtonen.

Lehtosta kiinnostaa tie, jonka Yhdysvaltain yliopistosarjassa pelaava euralainen Elias Valtonen kulki.

Se polku eteni Korihaista maan parhaita koripallolahjakkuuksia imevään akatemiajoukkue HBA-Märskyyn ja sieltä maajoukkuerinkiin sekä Yhdysvaltoihin.

– Se olisi nättiä edetä Märskyn kautta jatko-opintoihin, Lehtonen mutustelee.

– Mutta olen ainakin ensimmäisen lukiovuoden ajatellut olla täällä, ja hakisin sen jälkeen Märskyyn, hän toteaa.

On Lehtosen ja Nikulan valitsema tie mikä tahansa, niin sinne heitä on vienyt loputon intohimo koripalloon.

Korihaiden kakkosjoukkue ei halua nousta

Koripallopiirejä on jo jonkin aikaa hiertänyt koripallomaajoukkueen saama valtava huomio pääsarjaan verrattuna, sekä se, että 1-divisioonassa pelaava akatemiajoukkue HBA-Märsky haravoi parhaat lupaukset maakunnista Helsinkiin.

HBA-Märskyn ”kummisetänäkin” pidetty Maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettman sivalsi viikonloppuna yhdellä Helsingin Sanomien sitaatilla näihin molempiin kipupisteisiin, kun hän väitti ettei nuorten pelaajien kannata mennä pääsarjaan niin kauan kuin siellä ei harjoitella.

Korihaiden kakkosjoukkueessa pelaava entinen pääsarjakonkari Mikko Jalonen ymmärtää Dettmanin näkemyksen.

– Hän taisi lausuntoa korjatakin, että tarkoitti juuri lukioikäisiä pelaajia. Olen samaa mieltä, ettei Korisliigassa niin paljoa harjoitella yksilöllisesti kuin nuori tarvitsisi.

– Korisliigassa harjoitellaan joukkueena. Tietenkin siinä nuoren joukkuepelaaminen kehittyy, mutta esimerkiksi heittotoistoja ei tule riittävästi. Märskyssä ja noissa keskitytään varsinaisissa harjoituksissakin heikkouksien parantamiseen, Jalonen tietää.

Kakkosjoukkue ei halua nousta

Hänen mukaansa isoimmilla pääsarjaseuroilla on olosuhteita ja valmennuskaartia riittävästi, jotta he voivat tarjota myös yksilöllistä harjoittelua.

– Siellä joku valmentajista voi vetää vähemmän pelanneille tiukan treenin vaikka pelipäivänä.Jalosen mukaan optimitilanne Uudessakaupungissakin olisi, että seuralla olisi kehitysjoukkue vähintään 1-divisioona B:ssä.

Seuran kakkosjoukkue nousi viime kaudella II-divisioonaan, jonka kärjessä tällä hetkellä majailee.Nousikarsinta häämöttäisi siis jo lähietäisyydellä, mutta Jalosen mukaan sinne joukkuetta ei tulla todennäköisesti ilmoittamaan.

– Huonoimmassa tapauksessa sieltä tulee Lappeenranta, eikä se matka varsinaisesti houkuttele.

– Aika harrastelijoita tässä ollaan, kun ei meillä ole edes valmentajaa. Enkä itse enää lähtisi valtakunnalliseen sarjaan pelaamaan, Jalonen toteaa.

Hän laskee, että 1-divisioona B:ssä taso alkaa olla jo sitä luokkaa, että korin alle pitäisi saada yksi pitkä amerikkalaispelaaja.

Ja kun seuralla on omasta takaa ainoastaan vuonna 1997 syntynyt Jaakko Lahti, sekä nuoret lupaukset Tommi Lehtonen, Aamos Nikula ja Eemil Wahlbäck, ollaan vielä kaukana riittävän suuresta pelaajaryhmästä.

– Sitten tässä on iso kasa jäädyttelijöitä, kuten minä, Heikki Saaristo ja Marko Vehniäinen.

Jalonen kertoo, että junioreiden valmentaminen vie häneltä koripallossa riittävästi jo aikaa. Kovimmat pelihalut tuli jo uralla täytettyä.

– Täällä kakkosessa pärjään kevyesti, kun käyn kahdesti viikossa pelaamassa. Divari B:ssä pitäisi taas jo harjoitella. Kyllä siellä kunnossa pitäisi olla, en osaisi sinne enää höntsäämään mennä, 36-vuotias Jalonen sanoo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut